Kotiäitikapina

Olen älykäs, kunnianhimoinen, lahjakas nuori nainen. Miksi haluan olla kotona lapsen kanssa? Kysyn tätä itseltäni usein. Käyn taistelua oman pääni sisällä siitä, että muistaisin että tekemäni työ on tärkeää ja arvokasta, samalla kun yhteiskunnassa kotiäitejä ei arvosteta ja pidetään jonkinlaisina vanhanaikaisina alistuneina ja tyhmänpuoleisina naisina.

Ylipäänsä Suomessa ihmisen arvo määritetään työn kautta. Ihminen on onnistunut, kun hän on hankkinut koulutuksen ja virallisen palkkatyön, oli työ sitten mitä tahansa. Eroa ei tehdä sen välillä, onko töissä tupakkayhtiössä vai vanhustenhoitajana – paitsi palkassa, edellisessä se on todennäköisesti triplasti suurempi.

Muunlaisia valintoja joutuu selittelemään ihmisille jatkuvasti. Miksi haluan vain olla kotiäiti? Siksi, että en ole vain kotiäiti. Tiedän jättäväni maailmaan paljon suuremman ja paljon paremman jäljen sillä, että annan lapsilleni parhaan mahdollisen lapsuuden ja kasvatan heistä ihmisiä, jotka kylvävät ympärilleen hyvää. Olen tehnyt paljon suuremman ja hienomman työn olemalla päivän lapseni kanssa kuin istumalla toimistossa papereita pyörittämässä. Toimistopäivän vaikutukset yltäisivät tähän vuoteen, mutta kotipäivän vaikutukset vielä tuleviin sukupolviinkin. Sitä paitsi, on monta ihmistä jotka voivat tehdä sen työn mitä tekisin, mutta kukaan muu ei voi olla lapseni äiti. Olemalla kotona teen ainutlaatuista ja korvaamatonta työtä.

Enkä edes ole vain kotona! Koska minulla on elämäntilanne jossa suurin osa kapasiteetistani ei mene palkkatyöhön, pystyn antamaan yhteiskunnalle vapaaehtoisesti. Teen palkatonta järjestötyötä, joka tuottaa hyvinvointia monille. Pystyn pyörittämään omaa hyväntekeväisyysprojektiani. Minulla on aikaa olla ystävä ja puoliso. Voin tehdä asioita joista todella nautin, kirjoittamista ja käsitöitä esimerkiksi, ja tehdä niitä myös toisten iloksi.

Elämme Suomessa sellaisessa hyvinvoinnissa, että meillä on vihdoinkin mahdollisuus siihen, ettei töitä tarvitse tehdä niin paljon. Pari vuotta sitten luin tutkimuksesta, jonka mukaan onnellisuus ei ole lisääntynyt hyvinvoinnin lisääntymisen myötä enää 70-luvun jälkeen. Sen ajan elintaso siis olisi riittävä siihen, että olemme onnellisia. Mikä meitä vielä estää hellittämästä tahtia ja vihdoinkin nauttimasta siitä kaikesta, mitä olemme jo tehneet ja saavuttaneet? Minä ainakin aion tehdä niin ja hyvällä omallatunnolla, koska tiedän tehneeni valintani oikeista syistä – ei siksi että olisin vanhanaikainen, itsekäs, laiska tai pummi, vaan koska se että olen kotiäitinä tuo suurta hyvää ei vain minulle, vaan myös lähipiirilleni, yhteiskunnalle ja tulevaisuudelle.

Perhe chillailee viidakossa, kuva Krugerin kansallispuistosta Etelä-Afrikasta

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s