Sormiruokailu: 1. viikko

Ei tää nyt mennyt niin kuin siinä kirjassa…

”Jos vauva saa irrotettua ruoasta pienen palan, hän juustää sitä ikenillään ja oppii, miltä se tuntuu ja maistuu. Hän ei todennäköisesti vielä niele palaa, koska hän ei halua mutta myös koska hän ei pysty. Hän ei osaa vielä tarkoituksella siirtää ruokaa suun takaosaan, ja jos hän istuu suorassa eikä häntä häiritä, ruoka ei päädy sinne vahingossakaan. Ruoka siis putoaa todennäköisesti ulos suusta.”

”Keskity syömisen sijaan leikkimiseen ja tutkimiseen”

Ensimmäisenä päivänä kaikki tuntui sujuvan kuin unelma. Poika otti ruokaa lautaseltaan, vei sen suuhun ja imeskeli sitä tyytyväisenä. Sen jälkeen kiinnostus ruokaan tuntui kuitenkin katoavan. Otettuaan ruokapalan käteensä, poika katsoi lattialle ja määrätietoisesti pudotti jokaisen palasen sinne. Turhautuneena aloin jo miettimään, että oikeastaan ymmärrän hyvin vauvojen soseruokintaa. Olisi niin houkuttava ajatus voida kontrolloida lapsensa syömisiä, että se nyt varmasti saa hyvin ruokaa, ja sellaista jonka minä päätän… Sormiruokailun filosofiaan kuitenkin kuuluu, että tässä asiassa lapsi tietää itse mikä on hänelle hyväksi.

Tätä jatkui useamman päivän, kunnes yllättävä asia tapahtui: pitelin kurkunpalaa kädessäni pojan edessä. Poikapa työnsi suunsa eteenpäin ja alkoi jyrsiä ikenillään ahnaasti palaa kädestäni! Välillä hän nojasi taaksepäin ja nieli irti saamansa palat. Tätä hän jaksoi tehdä pitkään ja sai irti paloja kurkun kovastakin osasta. Olin tästä tosi yllättynyt, koska luulin että menisi viikkoja ennen kuin poika oppii nielemään.

todistusaineistoa

Sama on jatkunut siitä lähtien. Vaikka lelunsa poika edelleen taitavasti vie suoraan suuhun ne käsiin saadessaan, ruoka maistuu vain minun kädestäni. Meillä on siis käytössä sormiruokailu, mutta sormet vain nyt sattuvat olemaan äidin eivätkä vauvan… Tällä tavalla eilen maistui jo kahdeksan sentin paksu pala höyrytettyä kesäkurpitsaa kokonaan, palasia suolattomasta luomujauhelihapihvistä ja jälkiruoaksi puolikas mansikka. (Sormiruokailuun kuuluu myös, että ruoka-aineita ei tarvitse esitellä lapselle vähitellen, yksi uusi ruoka viikossa, vaan puolivuotiaan suoliston pitäisi olla jo niin kehittynyt, että hän on valmis aloittamaan kokeilut useammalla erilaisella ruoalla.) Tänään aamulla syötiin lusikalla päärynäsosetta, soseeseen kastetun lusikan suuhunvieminen itse kun pojalta onnistuu mainiosti.

Olin ensin tietysti ihan huolissani että voi ei, pilaanko nyt lapseni mahdollisuudet itsenäiseen syömiseen. Ainakin Kaksplussan keskustelupalstalla minua lohdutettiin, että noin muutkin sormiruokailevat vauvat tekevät välillä. Kai tästä jatketaan niin, että välillä annetaan itse tutkia ja leikkiä ruoalla, ja välillä ruokaa tarjotaan kädestä. Poika saa tietysti itse päättää, syökö tarjotun asian vai ei, mitään en laita hänen suuhunsa. Vaikuttaa tosin siltä, että poika haluaa että häntä syötetään. Lusikankin nähdessään hän avaa suunsa ja odottaa että minä laittaisin lusikan sinne, ja turhautuu välillä kun lusikka pitäisi ensin ottaa omaan käteen…

Tällä viikolla opittua

  • Todellisuutta ei voi mahduttaa muotteihin, ei edes yhteen vauvaruokailufilosofiaan
  • Lautanen on ihan turha kapistus!
  • Syöminen nakuna on hauskinta niin sotkusta ei tarvitse huolehtia
  • Ruokailuun on varattava PALJON aikaa
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s