Sormiruokailu: 2. viikko

Uskomatonta, miten nopeasti lapsi oppii! Vielä viikko sitten syöminen ei juuri Toukkaa kiinnostanut. Ruoan heittely lattialle sen sijaan oli mahtava uusi oivallus. Puolivälissä viikkoa Toukka yhtäkkiä hoksasi jutun. Että on olemassa ruokaa, sitä on kivaa syödä ja sen saa masuun, kun ottaa kiinni, vie suuhun ja puraisee. Sen jälkeen ruoka onkin maistunut. Montaa ruokaa on maisteltu, mutta bataatti ja päärynä taitavat olla ykkösiä. Molempia saattaa mennä kolmekin 7-8 sentin mittaista möhkälettä. Turha oli siis pelkoni siitä, että vauva ei oppisi syömään itse, jos autan häntä alkuun. Nyt hän joko nappaa ruokapalasen kädestäni ja haluaa syödä sen itse tai käyttää minun kättäni ”haarukkana” ja ohjaa omalla kädellään minun kädessäni olevan ruoan suuhunsa. Samalla tavalla hoituu nyt vielä toistaiseksi veden juominen. Toukka osoittaa lasia tai ottaa siitä kiinni, ja minun avustuksellani vie sen suuhunsa. Uskon kyllä että hän oppii pian juomaan itse mukista, kunhan vain jostain löydetään aikaa sen harjoittelulle.

Aika… Välillä tekisi mieli syöttää ihan vain siksi, ettei joka ruokailuun menisi yli puolta tuntia. En tiedä miten me pystytään siihen, että ruokailukertoja olisi viisi päivässä – itsekin ehdin syödä kolme tai neljä kertaa päivässä, ja minulle se on ihan tarpeeksi! Ehkä sitten helpottaa vähän, kun saamme syöttötuolin käyttöön, nyt kun Toukka syö aina isin tai äidin sylissä. Kotona meillä syöttötuoli jo odottaakin, mutta kesää on vielä jäljellä ja me aiomme kotiutua vasta muutaman viikon päästä.

Ruokatottumuksia meidän on tarvinnut muuttaa yllättävän vähän. Syömme muutenkin niin terveellisesti, että on ollut helppoa tehdä ruokaa, joka sopii koko perheelle. Ehkä nyt helteillä se on vielä erityisen helppoa, kun kuumalla tekee mieli syödä mahdollisimman kevyesti. Olemme ottaneet ruoasta ensin oman osansa vauvalle ja sitten vasta laittaneet siihen mausteet. Kerran on annettu myös paahdettuja porkkanatikkuja oliiviöljyllä ja yrteillä maustettuna, ja ne upposivat yhtä hyvin kuin kaikki muukin.

Sormiruokailussa onkin se hauska puoli, että vauvalle ruokia ei yleensä tarvitse tehdä erikseen, vaan ne voi sovittaa yhteen sen kanssa, mitä muu perhe syö. Tässä yhdeksi malliksi, miten meillä tällä hetkellä ruokailut hoidetaan:

Aamiainen: Puuroa ja hedelmä-marja-smoothieta tai hedelmäviipaleita

Lounas: Raakoja tai höyrytettyjä vihanneksia tai juureksia sormiruokapaloina (aikuisille esim. salaattia samoista aineksista)

Päivällinen: Höyrytettyjä tai uunissa paahdettuja vihanneksia ja juureksia sormiruokapaloina ja jotain proteiinipitoista. Tähän mennessä on kokeiltu kananmunaa, muikkua, hirvenlihaa ja tahinia. Kalasta ja lihasta Toukka ei ole innostunut. Niitä me itsekin syömme harvoin, sillä syömme vain riistaa tai luomulihaa (=kallista), eikä mielestäni hyvääkään lihaa ole terveellistä syödä kovin usein. Syksyksi on suunnitelmissa tehdä jättiläisannoksia hummusta, jota pakastetaan pienissä annoksissa. Siten Toukkakin pääsee syömään papuja, jotka meillä ovat ruokalistalla tosi usein.

Loppuun vielä Merin Smoothieresepti: (annos kahdelle aikuiselle ja yhdelle vauvalle)

  • 1 banaani
  • 1 omena
  • 8 kpl pakastettua karpaloa tai tyrniä
  • iso kourallinen pakastettuja mansikoita, mustikoita tai mustaviinimarjoja
  • noin 1 dl tuoremehua

Soseutetaan sauvasekoittimella ja nautiskellaan kiireettömästi uuden aamun kunniaksi. Etenkin banaanin kannattaa olla luomua, sillä niissä on paljon torjunta-ainejäämiä. Mieluiten tietysti kaiken muunkin. Enjoy!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s