Kotikutoista

Aiemmin mainostettu unelmaboleroni valmistuu hiljalleen, rivi kerrallaan. Tuossa se on lojunut olohuoneen pöydällä, niin että joko liian hiljaisen tai liian stressaavan hetken tullen voi istua alas ja neuloa muutaman rivin lisää. Valmiina on nyt takakappale ja puolet toisesta hihasta. Menee vielä hetki ennen kuin päästään hauskimpaan osaan, isoon kuvioneuleiseen ympyrään joka tulee hihojen ja selkäosan ympärille. Bambu on ihanaa neuloa ja se tuntuu juuri sopivan kevyeltä siihen että neuleesta tulee monikäyttöinen. Usein kun talot on sisältä niin lämpimiä, että villaneuleille minulla on harvoin käyttöä muuten kuin takin alla kylmimmillä talvipakkasilla.

Suunnitelmat mennä loppuviikoksi ystävien luokse peruuntuivat, ja seuraavien päivien ohjelmassa onkin rentoutumista, neulomista, kirjan lukemista ja siivoamista mökille lähtöä varten. Köröttelin aamulla bussilla Toukka kantoliinassa Oulunkylän kirjastoon asti saadakseni Laura Honkasalon Kotikutoista-kirjan. Kirja kertoo hauskasti käsitöiden tekemisen ihanuudesta ja historiasta. Siinä pohditaan samaa, mikä minullakin on ollut mielessä viime aikoina – että todellista tavaran arvostamista ei ole kulutuskulttuuri vaan huolellisesti hyvästä materiaalista tehty esine tai vaate, josta pidetään hyvää huolta ja joka kestää sukupolvelta toiselle.

Tästä tulee mieleen yksi keskustelu isäni kanssa, kun olin milloin mistäkin asiasta fanaattinen neljätoistavuotias. Yritin saada vanhempiani vakuuttuneeksi siitä, että heidänkin tulisi ostaa kaikki vaatteensa kirpputoreilta. Isäni sanoi siihen, että hänestä ekologisempaa on se, että hän ostaa vaatteet uutena ja käyttää ne loppuun asti. Siihen en osannut väittää vastaan, ja hiljalleen alan itsekin päätyä samaan. Jospa minulla olisi vain vähän, mutta kaikki ne vähät olisivat hyvälaatuisia vaatteita, joista ihan oikeasti pidän tosi paljon ja jotka kestävät aikaa niin, että niitä haluaa käyttää vielä kymmenenkin vuoden päästä… Itse tekemällä vaatteisiin neuloo mukaan sellaista rakkautta, joka saa ne kestämään.

Honkasalo kertoo isoäitinsä esiliinasta: ”Vaikka esiliina oli pesuissa kauhtunut, se oli tyylikäs. Se edustaa minulle isovanhempiani ja koko heidän sukupolvensa elämänasennetta. Isovanhempani olivat hyvin toimeentulevia, mutta heille mikään ei ollut kertakäyttöistä niin kuin minun sukupolvelleni. He ostivat laadukkaita vaatteita, joita käyttivät vuosia. Vaatteet muodistettiin ompelijalla, kenkiä huollatettiin suutarilla ja talvitakit laitettiin kesäksi säilöön. Heidän kotinsa oli turvallinen, koska samat tavarat olivat samoilla paikoilla vuodesta toiseen. Tavaroilla oli tarina: osa oli peräisin mummin lapsuudenkodista, osa yhteisiltä matkoilta.”

Minun korviini se kuulostaakin hassulta, kun sanotaan että käsityöt tai ekologisuus olisivat tämän hetken muoti-ilmiöitä. Miten muotia voivat olla asiat, jotka ovat olleet itsestäänselvää arkipäivää vuosituhansien ajan suurimmalle osalle ihmisistä? Enemmän näkisin niissä vain tervetulleen paluun teollistumista edeltävän ajan kestäviin arvoihin, tietenkin nykyajan hyvät keksinnöt mukaan ottaen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s