Etsi kuvasta 6 virhettä

Bolero edistyi siihen asti, kunnes lanka loppui. Uutta en viitsinyt lähteä ostamaan ennen kuin olin tehnyt helmaosaa kokonaisen kerän verran, mistä pystyin paremmin arvioimaan, kuinka monta kerää tätä (älyttömän kallista) lankaa pitäisi ostaa lisää.

Helman neulominen on siinä mielessä kiitollista, että se paljastaa silmälle jokaisen virheen – tai jopa vähän muita löysemmän rivin tai silmukan. Tässä on siis tilaisuus kehittyä huolellisemmaksi neulojaksi. Ja virheitähän tulee, kun neuloo 1. vauvaa hoitaessa 2. tyytymätöntä vauvaa hoitaessa 3. väsyneenä itse vauvan mentyä nukkumaan tai 4. huonolla tuulella piristyäkseen hieman. Mutta ei se mitään, pidän silti siitä mitä olen saanut aikaan, ja toivon että kukaan ei tule niin läheltä tutkimaan, että jaksaisi ihan joka virheen etsiä, joka on unenpöppörössä jäänyt niin kauas taakse, etten ole enää jaksanut lähteä korjaamaan.

Boleron tekemiseen tulikin juuri sopivaan kohtaan tauko, sillä syksy on tulossa ja Toukka tarvitsee uuden unipussin. Ruskovillan yhden koon unipussi jäi puolessa vuodessa pieneksi. Kummipojan ristiäiset on myös tulossa, uudet ihanat langat siis pääsevät heti käyttöön!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s