Kestorättejä ja -pesulappuja

Ei ne ennen ole tuntuneet niin olennaisilta. Mutta nyt kun pöydän pyyhkii ainakin viisi kertaa päivässä ja pienen sormiruokailijan jäljiltä pitää puhdistaa pöydän lisäksi naama, kädet, paita, housut, korvat, syöttötuoli, lattia ja äiti, talouspaperia meni vaan liikaa.

Ruohonjuuresta löytyi ensiksi kokeiluun aivan ihana kestotiskirätti. Kotimaista designia, käsin painettu, käsin ommeltu, hamppukangasta… Hienoin tiskirätti mitä olen nähnyt. Siipan mielestä se oli jopa vähän liian hieno tiskirätiksi. Ja joo, onhan se totta, että on se vähän hassua jos meidän tiskirätti on hienompi kuin suurin osa meidän vaatteista. (Kyllä mulle kelpaisi tuollainen mekkokin…) Hienosta tiskirätistä on se ilo, että pöydän pyyhkimisestä tulee ainakin kymmenen kertaa hauskempaa. Karkea hamppukangas on myös parempi kuin perustiskirätit, koska sillä saa hinkattua kuivahtaneen tahinin ja puuronkin pois pöydän pinnasta. Silti aion kyllä seuraavat kestorätit ommella vanhoista käsipyyhkeistä, jotka alkaa olla jo siinä kunnossa, että niitä ei enää kehtaa pyyhkeinä käyttää. Tuntuu hyvältä ajatus, että sen sijaan että heittäisi puolikäytetyt asiat kirpparille, käyttäis oikeesti kotona asiat niin loppuun kuin vain voi.

Naaman pyyhkimiseen ompelin sairaspäivän ratoksi kivoja erikokoisia pesulappuja. Näitä varten halusin uutta kangasta ja yritin etsiä luomufroteeta. Ainakaan Helsingin keskustan Eurokankaassa ei ollut kuin kolmea erilaista luomupuuvillakangasta! Onneksi tämä frotee oli testattu, että siinä ei pitäisi olla haitallisia kemikaaleja. Hyvä että sellaista edes löytyi. Tiskirätistä opikseni ottaneena tikkasin reunat eri värisillä langoilla ja ompelin ompelukoneella jokaiseen pienen kivan kuvion. Siitä on käytännöllinenkin hyöty siinä, että kuviokohdalla voi lempeästi hangata naamastakin ne kuivahtaneet puurot ja tahinit pois, ja sai käytettyä lähes lopussa olevista lankakeristä ne pienet langanpätkät.

Kaikki pesulaput eivät päässeet kuvaan, koska nämä pääsivät heti kovaan käyttöön ja osa on jo pyykkikorissa, osa pyykkinarulla. Ainoa asia mitä ihmettelen on, miksen keksinyt tätä jo aiemmin.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s