Pieni pala kangasta ja jotain uutta joka viikko

Olen vähitellen alkanut ymmärtää, miten kotona vauvan kanssa olemisesta selviää järjissään. Siten, ettei ole kotona. Erityisesti tämän huomasi nyt matkalla – matkustamisen vaikeuksista huolimatta olo oli paljon kevyempi. Aamulla lähdin yleensä kävelylle vain nauttimaan kaupungin tunnelmasta ja pistäydyin jossakin juomassa kupin cappucinoa. Iltapäivällä mentiin katsomaan jotain uutta paikkaa. Toukka pysyi tyytyväisenä, kun kaiken aikaa oli uutta ihmeteltävää, ja minäkin pysyin harvinaisen tyytyväisenä. Ajattelin, että miksei samoin voisi elää kotikaupungissakin? Miksi pitäisi jämähtää samoihin kuvioihin ja kotona olemiseen? Päätin alkaa ainakin lähes joka viikko kokeilemaan jotain ihan uutta. Tällä viikolla vuorossa oli helppo ja lähellä oleva uusi juttu, nimittäin seurakunnan perhekerho. Olen pitkään empinyt sinne menoa, kun luettuani pari kertaa kaksplussan keskutelupalstaa olin niin järkyttynyt siitä miten armottomia ja julmia äidit ovat toisiaan kohtaan, että olen siitä asti vältellyt äitien kokoontumisia. Nyt yllätys oli kuitenkin positiivinen, viihdyimme molemmat hyvin. Toukka perheemme sosiaalisimpana henkilönä teki kaikkiin iloisesti tuttavuutta ja ilahtui muista vauvoista joita tukistaa ja jotka tulivat ottamaan kädestä leluja. Kerhon kohokohta oli, kun hartaushetkessä Toukka sai soittaa triangelia. Äidin sydämeni heltyi täysin. Meidän poika, siis vau, sai soittaa triangelia! Meinas kyynel tulla silmäkulmaan liikutuksesta.

En tiedä johtuiko se aamun kivasta kerhosta vai mistä, että päivä muutenkin sujui tosi rennosti. Toukka nukkui kahden tunnin unet ja viihtyi tunnin itsekseen syömässä lounastaan, minkä koko ajan minä siivosin ja sisustin sen sijaan että olisin juonut kahvia ja selannut facebookia, kuten yleensä. Harvinaista herkkua meillä. Sen seurauksena meillä on uusi sohva:

Tai no ainakin melkein. Alla on sama vanha Kierrätyskeskukseta parillakympillä löydetty tummanvihreä vuodesohva. Löysin Siipan intiasta tuoman kankaan sen päälle samalla kuin rahtasin sohvapöydän vintille. Toukka kun on alkanut ryömimään ympäri huonetta, yleensä minun perässäni tai tietokonetta kohti, joten lattialta pitää raivata suurin osa tavaroista hiljalleen muualle. Nyt on vähän enemmän leikkitilaa ja kuin taikaiskusta kotimme näyttää hippikommuunilta. Rumpu sohvan vieressä vielä korostaa tunnelmaa. Samoin kuin akustinen kitara, jota kuvassa ei näy. Samalla laitoin vaatepuuhun kaikki huivini, taustalla näkyy. Niitä on kertynyt sen verran paljon, että ne täyttivät koko hattuhyllyn. Vaatepuussa ne ovat kauniisti esillä. Huivit ovat siitä kivoja, että niillä saa vaihtelua asuihin niin, että ei niin paljon kaipaa sitä että ostaisi joskus uusia vaatteita, mitä olen siis viime aikoina vältellyt. Kaapissa niitä on jo ihan tarpeeksi, ja vaihtelun kaipaaminen ei ole minusta tarpeeksi hyvä syy ostaa niitä kovin usein.

Näitä kahta sistustusratkaisua sekä yllä kertomaani ajatusta tehdä jotain uutta joka viikko yhdistää tietysti se, miten vaihtelu virkistää ja miten pienillä asioilla sitä vaihtelua voi elämäänsä saada!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s