Pieniä ja suuria ihmeitä

Minulle ei tässä vaiheessa elämää ole olennainen kysymys, tapahtuuko ihmeitä. Ennemmin mietin, mihin suuntaan pitäisi katsoa että niitä huomaisi vielä paremmin.

Meille kävi tosi hieno juttu joitain viikkoja sitten. Juttelimme Siipan kanssa Kirpun ruokavaliosta ja niistä muutamista jutuista, joista emme olleet päässeet siinä yksimielisyyteen.  Keskustelu päättyi siihen, että toivoin että vaikka meillä olisi kuinka vähän rahaa, meillä olisi kuitenkin aina intiaanisokeria kaapissa, että voisin leipoa meille parhaasta sokerista herkkuja, sellaisia joita jokainen meistä voi syödä hyvillä mielin. Tämä jäi toiveena ilmaan.

Seuraavana päivänä katsoin sähköpostiini. Olin saanut postia intiaanisokerin valmistajalta, joka oli käynyt lukemassa suklaakakkureseptini. Hän kertoi että hänelle oli tullut mieleen, miten paljon kuluja blogin pitämisestä tulee, ja halusi siksi antaa minulle intiaanisokeria ja ruususuolaa uusien reseptien kehittelyä varten! Viime viikolla sitten hain postista kymmenen kilon paketin… Tämä on lahja josta olemme todella kiitollisia. Samalla se oli suurempi muistutus siitä, millainen siunaus siinä on, että haluaa pitää perheestään hyvää huolta.

Miksi sitten haluan käyttää leivontaan mieluiten intiaanisokeria? Intiaanisokerin valmistajan Masajon sivuilta löytyy tärkeimmät tiedot intiaanisokerista, enkä lähde niitä nyt tähän kopioimaan. Kerron vain lyhyesti, että intiaanisokeri on tuote, jossa yhdistyvät terveellisyys ja eettisyys. Intiaanisokeri on täysruokosokeria, sokerien aatelia jossa yli 10% on erilaisia hivenaineita ja tärkeitä aminohappoja. Näitä ei löydy muista sokereista (ei edes raakaruokosokerista, joka intiaanisokeriin verrattuna on melkein valkoista sokeria).

Intiaanisokeri tehdään perinteisin menetelmin perinteisestä sokeriruokolajikkeesta käsityönä. Sen tekijät saavat työstään hyvän korvauksen ja minulla on sellainen käsitys, että intiaanisokerin suomalainen tuottaja tuntee henkilökohtaisesti tekijät ja heidän elinolosuhteensa ja oikeasti välittää heistä. Tuottaja on vielä pieni suomalainen perheyritys, joten sokeriin laitetut rahat eivät mene kymmenille välikäsille ja ylikansallisten yhtiöiden omistajien pankkitileille veroparatiiseihin, vaan oikeasti niille ihmisille jotka työn ovat tehneet täällä ja Boliviassa. Vaikka intiaanisokerista pitää siis maksaa enemmän kuin tavallisesta sokerista, sen voi tehdä hyvillä mielin kun tietää että rahansa maksaa hyvästä työstä ja rahat menevät oikeaan osoitteeseen!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s