Musiikkia & kuvaamataitoa!

Kirpusta on tullut niin iso. Se osaa vaikka mitä. Ja mikä hauskinta, sen kanssa voi tehdä kaikenlaista. Tuntuu, että vähitellen tässä täysin tuntemattoman ja vieraan vauva-ajan jälkeen alkaa astua sellaisella maaperälle, jossa tietää edes vähän missä liikkuu ja minkälaisiin paikkoihin voisi suunnistaa.

Kirpulla ei ole enää harrastuksia – koska minä sain niistä tarpeekseni eikä Kirppukaan näyttänyt viihtyvän – mutta nyt on ollut tosi hauskaa puuhailla kaikenlaista yhdessä kotona. Se tuntuu tällä hetkellä mielekkäämmältäkin kuin muskarit tai muut.

Kirjojen lukeminen ja dublot on olleet meidän päiväohjelmassa jo pidempään, mutta nyt uutena on tullut piirtäminen, jota Kirppu pyytää saada tehdä melkein joka päivä. Piirtämiseen meillä on eri värisiä papereita ja Stockmarin hunajavahaliituja, joissa on kiva tuntuma, heleät värit ja ne ovat varmasti myrkyttömiä – vaikka hyvä tuoksu houkutteleekin maistamaan. (Minulla oli itsellänikin lapsena tällaiset, ja en käyttänyt niitä kuin muutaman kerran koska ne tuoksuivat niin hyvältä että ei niitä raaskinut käyttää… Joku tuoksussa vetoaa minuun tosi syvästi, raskaana ollessakin teki ihan hirveästi mieli syödä mehiläisvahakynttilöitä.)

Toinen päivittäinen uusi ohjelmanumero on musiikkihetki, tai joskus useampikin. Tästä olen tosi iloinen, koska jostain syystä Kirppu ei ole ennen pitänyt yhtään siitä, että soitan kitaraa, ja on saanut siitä mustasukkaisia kiukkukohtauksia. Laulaminen on silti miellyttänyt. Nyt yhtäkkiä kitara ja soittaminen ovatkin taas jees, ja Kirppu pyytää minulta toivelaulujaan useamman kerran päivässä, joskus ehdottaa vielä että pitäisikö niitä säestää kitaralla vai rummulla. Suosikkilaulut ovat hämähäkki, tukutuku (eli pienen pieni veturi) ja ihhahhaa. Ne kaikista yksinkertaisimmat lastenlaulut vaan tuntuu toimivan tässä iässä, vaikka repertuaarissani olisi paljon muitakin tosi kauniita lastenlauluja. Kyllä se niitäkin kuuntelee, mutta ei kuitenkaan koskaan toivo äiti-jukeboksilta.

Olemme myös alkaneet soittamaan yhdessä. Bravuurimme on tällä hetkellä Pienen pieni veturi niin, että minä soitan kitaraa ja Kirppu lähes tahdissa rumpua ja sopiviin väleihin sanoo tehosteeksi tukutuku. Tätä mennään ainakin kymmenen kertaa peräkkäin innokkaiden lisää! lisää! huutojen tahdittamana laulujen välissä.

Sen haluan vielä sanoa, että en ole hyvä kitaristi ja rumpuakin osaan soittaa vain yhdellä tavalla! Olen vasta pari vuotta sitten alkanut omaksi ilokseni harjoittelemaan. Mutta lasten kanssa se ei onneksi haittaa, soittaen voi silti pitää hauskaa. Haluaisin rohkaista siihen että kaivakaa ne kaapeissa pölyttyvät soittimet esiin, ei ole liian myöhäistä aloittaa tai jatkaa, ja pienet lapset on hyvin salliva yleisö. Aikuisetkin saa olla keskeneräisiä ja vasta opettelemassa!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s