Lasten hengellisestä kasvatuksesta

Olen lukenut tässä parin kuukauden sisään pari tosi hyvää, mutta todella erilaista kirjaa lasten kristillisestä kotikasvatuksesta. Oman lapsen saaminen laittaa pohtimaan omaa maailmankuvaakin uudella tavalla, tai ainakin minut laittaa, siitä näkökulmasta, että millaisen maailmankuvan haluan siirtää lapselleni eteenpäin. Ainakin haluan, että maailmankuvastani välittyy lapselle päällimmäisenä se, että hän on rakastettu ja arvostettu sellaisena kuin hän on. Haluaisin myös, että lapseni haluaa jossain vaiheessa itse lähteä aktiivisesti tutustumaan maailmaan ja miettimään, mikä hänelle on totta ja toimivaa. Haluan siis, että lapsena maailmankuva tuo turvan ja nuorena sitä saa turvallisesti kyseenalaistaa ja etsiä omaa. Ja kaikista vähiten haluan, että tuotan lapselleni jotain uskonnollisia traumoja.

Vaikka kirjat ovat tosi erilaisia, jotain niissä on hyvin samanlaista. Molemmat lähtevät siitä, että hengellisyyden pohjana on se, millainen suhde vanhempiin kehittyy varhaislapsuudessa. Jos ei ole kokenut turvaa, rakkautta ja läheisyyttä aivan pienenä lapsena, on hyvin vaikeaa kokea Jumalaa turvallisena, rakastavana ja läheisenä. Kaiken lähtökohtana on siis vanhempien rakkaus ja läsnäolo.

Monica Vikström-Jokelan ja Eero Jokelan Aika pyhä lähteekin yllättäen liikkeelle antamalla vanhemmille puolen kirjan verran erilaisia harjoituksia ja vinkkejä siihen, miten harjoitella olemaan läsnä lapselle ja miten päästä sisälle lapsen maailmaan. Ohjeet ovat sopivan viitteellisiä ja laittavat pohtimaan sitä, mikä itselle on tärkeää, mitä itse haluaa lapselleen välittää ja mikä itselle on pyhää. Pyhiä hetkiä voivat olla halaus ennen nukkumaanmenoa, retki oman lapsuuden metsään tai vaikka se, että ollaan vaan hetki ihan hiljaa. Minusta kirjan ote asiaan oli tosi lämmin ja mukava, ja kirjoittajat kertovat myös paljon kokemuksia omasta perheestään. Kirja ei oleta lukijaltaan mitään – ei tarvitse uskoa Jumalaan, ei kuulua kirkkoon. Riittää, että on aavistus jostakin suuremmasta ja jonkinlainen ajatus siitä, että sen aavistuksen haluaisi välittää myös lapsilleen. Kirjan loppuosa taas antaa ajatuksia siihen, miten kristillistä perintöä voi välittää lapsilleen – miten esimerkiksi selviytyy kirkossa käymisestä lapsen kanssa.

Saara Kinnusen Lapsen usko. Miten tukea lapsen hengellistä kasvua? taas on kirjoitettu sellaisille vanhemmille, joilla on selkeä kristillinen vakaumus, jonka he haluavat välittää lapsilleen. Kirja pohjautuu tutkimustietoon ja kirjoittajan omiin kokemuksiin. Tieto on tiivistä ja sitä on paljon, minkä vuoksi itse pidin tästä kirjasta todella paljon. Kirjasta löytyy mm. tutkimustietoa siitä, minkälainen kasvatustapa on ollut niissä kodeissa, joiden lapset omaksuvat vanhempiensa maailmankuvan, hylkäävät sen tai toisaalta omaksuvat vastentahtoisesti. Tähän vaikuttavat sekä vanhempien näkemykset että kasvatustyyli – onko kodin ilmapiiri ollut rakastava vai tuomitseva, esimerkiksi. Pidin myös tiiviistä osiosta, jossa käytiin läpi lapsen hengellisen kasvun kehitysvaiheet. Teoriatiedon teki eläväksi kirjoittajan kertomukset omista lapsistaan ja heidän ajatuksistaan Jumalasta ja uskosta eri ikäkausilta. Jos tällainen aihepiiri vain kiinnostaa, niin tämä oli yksi parhaista aiheesta lukemistani kirjoista (Ps. Näytti löytyvän edullisimmin täältä.)

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s