Harmittaako sinua se, että…

lapsi saa raivarit siitä kun saa leipää, kun ei saa leipää, kun leipä on väärässä kohdassa lautasella, kun mennään ulos, kun ei mennä ulos, kun mennään potalle, kun ei mennä potalle, kun katsotaan tuomas veturia – eiku maisaa – eiku tuomas veturia – ja kun ei katsota mitään, ja sitten kun taas katsotaan?

No, öö, joo.

Ja kiukkukohtausten taltuttamiseksi ei edes ole mitään yhtä yleispätevää neuvoa, vaan jokainen lapsi ja äiti ja lapsen ja äidin suhde on erilainen. Käytännön tason neuvoja en ole kasvatusoppaissa juuri nähnyt – jos sinä olet niin kerro ihmeessä.

Paitsi yhdessä. Olen aiemmin kirjoittanut Thomas Gordonin kasvatusajatuksista. Gordon on psykologi joka on tehnyt (vai teki? kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 70-luvulla) paljon töitä lasten kanssa ja halusi tuoda kaikkien vanhempien tietoon ne tavat joilla psykologit saivat autettua lapsia tunnistamaan ja käsittelemään tunteitaan ja ratkaisemaan omia ongelmiaan. Perusidea hänellä on, että kun lapsi tai minkä tahansa ikäinen ihminen alkaa kiukuttelemaan, itkemään, raivoamaan, syyttelemään toisia, jurnuttamaan, purnaamaan, jäkättämään, nalkuttamaan, mököttämään ja mitä näitä kaikkia onkaan, usein se mitä hän varsinaisesti sanoo ei ole se mitä hän haluaa ilmaista, vaan kyse on siitä että ihmisellä on sisällään jokin negatiivinen tunne, jonka vuoksi hän oireilee. Se mitä tämä ihminen silloin kaipaa on, että joku tunnistaa sen pahan olon, joka hänen sisällään on. Ehkä voit tunnistaa tämän itsestäsikin – kun nalkuttaa likaisista sukista, onko oikeasti kyse niistä sukista vai vaikka siitä että kokee että toinen ei arvosta kaikkea sitä työtä mitä tekee kotona edes sen vertaa että laittaisi omat sukkansa paikalleen?

Olen harjoitellut tätä Siippaan ja töissä lasten kanssa, ja se on toiminut tosi loistavasti. Täytyy myöntää että parisuhde on sen harjoittelemiseen tosin kaikista vaikein kenttä, koska se vaatii sen ettei itse provosoidu tilanteesta eikä mene siihen mukaan.

En tiennyt miten nuoriin lapsiin tämä toimisi, mutta päätin antaa tälle mahdollisuuden ja kokeilin tekniikkaa kiukuttelevaan Kirppuun.

Tilanne meni näin:
Kirppu oli kirjoittelemassa tärkeitä asioitaan tietokoneella, tekstiä on jo pienen romaanin verran. Vaippaan tuli kakka, ja minä kurjana äitinä keskeytin puuhat ja sanoin että nyt lähdetään pesulle. Kun Kirppu ei halunnut lähteä, annoin vielä hetken armonaikaa, jonka jälkeen mentiin. Seurauksena tästä oli punaisena kiljuva ja itkevä Kirppu.

Meri: ”Harmittaako sinua se, että piti lopettaa kirjoittaminen ja tulla pesulle?
Kirppu: (itku loppuu kuin seinään) ”Joo.”
Meri: ”Tehdään nyt pesu ja mennään sitten takaisin kirjoittamaan.”

Minkä jälkeen itku ja huuto oli jo unohtunut kokonaan.

Minulla on sellainen etäinen toive tässä samalla mielessä, että itse oppisi nyt jo aikuisena tunnistamaan ne tunteensa itse ja nalkuttamisen sijaan kertomaan sen, mistä oikeasti kenkä puristaa. Olen tällä tiellä vasta aika alussa. Mutta ehkä se edes Kirpulta kävisi helpommin sitten aikuisena jos me vanhempina osataan auttaa häntä tunnistamaan tunteensa ja käsittelemään ne rakentavalla tavalla. Ja ehkä siinä ohessa voitaisiin oppia myös itse.

Gordon on kirjoittanut aiheesta kokonaisen kirjan, joten en oletakaan voivani kertoa koko juttua tässä. Jos tästä joku sai jonkun uuden idean ja joku toinen vaikka halun lukea tuon mahtavan kirjan, niin se on jo hyvä :).

(Thomas Gordonin Toimiva perhe vain 8,80€ Booky.fi:ssä)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s