Oma paikka

Naisella pitää olla omaa rahaa ja oma huone jos hän aikoo kirjoittaa, kirjoitti Virginia Woolf kirjassaan Oma huone. No, en ole lukenut sitä ja voi hyvin olla etten koskaan tule lukemaankaan, mutta kun asuu kaksiossa kahden muun kanssa, omaa tilaa välillä kaipaa. Myös muut asukkaat täällä kaipaavat minulle omaa tilaa silloin, kun minun maalaus- tai käsityöprojektit levittäytyvät olohuoneen isolle pöydälle viikkokausiksi odottamaan seuraavaa hetkeä, jolloin niitä voisi taas jatkaa.

Kirpulla on ollut oma kaappi ja nyt oma lasten pöytä, Siipalla on oma nurkkauksensa puolen kilometrin päässä yhden talon kellarissa jaetussa työhuoneessa. Minä olen odottanut omaani.. Ei se ole oma huone, mutta minulle se on juuri tarpeeksi. Ja onneksi elämme jo erilaista aikaa kuin Virginia Woolf – voin olla ihan rauhassa sen kanssa että meillä on yhteiset rahat ja yhteiset huoneet, kun myös päätökset niistä ovat yhteisiä ja tasavertaisia. Nykyään voi nainenkin laittaa yhteisen huoneen oven kiinni ja pyytää miehen ja lapset lähtemään pihalle.


lipasto

Ta-daa! Siellä ne maalit, kynät, liidut, kirjat, päiväkirjat ja kymmenet muistilaput joissa on tärkeitä viestejä itselleni saavat olla kaikessa rauhassa ja myös muita häiritsemättä. Nalle Puh -taulu on siinä ihan vain väliaikaisella sijoituspaikallaan, loppusijoitus lienee mökillä. Lipaston ylle olisi tarkoitus tulla muutamia meille tärkeitä valokuvia kehyksissään. Lipasto on peräisin mieheni isän tädiltä, ja on kulkenut suvussa nimellä ”Hilja-tädin piironki”.

Tämä on oma paikka, jossa tehdä sitä omaa juttua. Olen kadehtinut sellaisia ihmisiä, jotka lapsesta asti ovat olleet innostuneita jostakin asiasta ja heille on ollut selvää, mihin haluavat tämän elämänsä käyttää. Olen siis ajatellut, että minullahan ei sellaista ole, vaan innostun aina puolen vuoden välein jostain uudesta jota on hauskaa kokeilla. En ole tiennyt jo pienenä haluavani esteratsastajaksi, lääkäriksi, poliisiksi enkä trukinkuljettajaksi.

Tässä vähitellen kuitenkin, kun omaa aikaa on niin vähän että sen haluaa käyttää vain asioihin jotka ovat oikeasti minulle merkityksellisiä, olen alkanut löytää niitä asioita joita tehdessä vain tuntuu siltä että maailmassa asiat ovat oikealla kohdallaan. Sellaisia hetkiä on, kun avaan lipastoni ja alan kirjoittaa tai maalata kuvitusta sille mitä kirjoitin. Se tuntuu niin oikealta ja tärkeältä että ei sillä ole väliä julkaistaanko tekstejäni vai luenko niitä vain omille lapsilleni. Ja totta puhuen olen muistanut että onhan minullakin jotain jota olen tehnyt lapsesta asti – kirjoittaminen. Siitä asti kun 4-vuotiaana opin lukemaan ja kirjoittamaan, olen toimittanut omia lehtiä, kirjoittanut runoja ja tarinoita, kirjoittanut erilaisia blogeja kohta 14 vuotta. Kirjoittaminen on vain niin tuttua, niin itsestäänselvää, melkein samaa kuin eläminen, että en edes huomannut että sehän on se jota minä rakastan tehdä.

Samassa kirjassaan Woolf kirjoitti, että ”Niin kauan kun kirjoitat sitä mitä haluat kirjoittaa, vain se merkitsee jotain; eikä kukaan voi sanoa, merkitseekö se vuosien ajan vai vain muutaman tunnin.” Sama pätee varmasti muihinkin asioihin kuin kirjoittamiseen. Niin kauan kuin elän elämääni sydämeni pohjasta asti, rehellisenä omalle sydämelleni, se merkitsee jotakin, miettimättä sitä miellyttääkö se muita tai onko se muiden mielestä oikea tai hyödyllinen tai järkevä tapa elää, tehdä ja olla.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s