Sisustustarroja mökille

Meidän mökin tuvasta erottaa pienen nukkuma-alkovin valkoinen ohut seinä. Se on täydellinen paikka kauniille kuvalle, se suorastaan vaatii sellaista, ja nyt löytyi siihen juuri oikea kuva:

IMG_7401

Minusta sisustustarrat ovat mahtava idea. Ei kaikkien kuvien seinällä tarvitse olla kehystettyjä suorakulmioita, etenkin jos ne ovat julisteita eikä alkuperäistä taidetta. Kauneimpana kuva voi olla ympäristönsä osana, sulautuneena siihen. Sisutustarrat voisivat olla myös taidetta, parhaimmillaan voin kuvitella tosi näyttäviä ja vaikuttavia kuvia seinälle, mutta valitettavasti tähän asti useimmat näkemäni ovat olleet ihan kivoja tai sitten aika kamalia.

IMG_7402

Tässä on jo yritystä. Kauniit sävyt ja kiva folk-henkinen kuva. Niin, ja tämä siis löytyi Ikeasta 13 eurolla. Ikeassa oli muitakin ihan kivoja sisustustarroja, niitä pääsee selaamaan tästä. Nettikaupassa ei tätä nimenomaista näkynyt, myymälöistä sitä ehkä löytyy.

Tässäkin tarrassa kuva oli pienissä osissa ja mukana oli pieni kuva, jonka mukaan tarrat sai asetella. Emme taaskaan noudattaneet ohjetta tarkkaan vaan enemmän fiiliksen mukaan. Täytyy sanoa, että oli tosi haastavaa tikapuilla keikkuen ja Siipalta ohjeita kysyen yrittää asettaa tarroja symmetrisesti, etenkin kun yrityskertoja oli se pari tai kolme ennen kuin liima alkoi heikentyä. Lopulta päädyimmekin etsimään tasapainoista asetelmaa tarkan symmetrisyyden sijaan.

Muutamat yli jääneet tarrat pääsivät vielä viereiseen kyökkiin. Tulitikkuteline löytyi Kierrätyskeskuksesta, nerokas keksintö muuten. Sipulit juuri maasta nostettuja, paikalliselta maatilalta. 🙂

sisutustarratkeittio

Mainokset

4 ajatusta artikkelista “Sisustustarroja mökille

  1. Nätiltä näyttää! Me löysimme lapsille kivoja ja tosi edullisia sisustustarroja yllättäin Istanbulin basaarista – tytön valkoinen perusvaatekaapin ovi sai ihan uuden ilmeen isolla kauniilla kukkakuviolla koristeltuna. Ovea on ihaillut tytön kaveritkin eikä kuva maksanut kuin parisen euroa.

  2. Huomasin tarkemmin kuvia katsottuani, että teillä taitaa olla kaasuhella mökillä? Nyt pitää käyttää tilaisuus hyväksi ja kysyä, että toimiiko käytössä sähköhellan tavoin ts. onko paistoajat jne. suunnilleen samat? Tuollaista kun pitäisi oppia käyttämään enkä ole koskaan kokeillutkaan…

    • Ei toimi samoin, vaan oikestaan paremmin. Sähköhellan lämpeneminen kestää mutta kaasu on saman tien tosi kuuma ja isoimmalla teholla kuumempi kuin sähköhellan kuumin levy, ainakin meidän hellassa. Samoin lämpötilan pienennys on nopeampaa, eli kun kaasua kääntää pienemmäksi, kiehuminen lakkaa saman tien. Tosin uunissa paistoajat on olleet vähän pidempiä, en tiedä mistä johtuu – mä totta puhuen en tiedä kauanko uunilla kestää lämmetä, ehkä pitäisi ottaa asiasta selvää eikä vain mutu-tuntumalla tökätä piirakkaa uuniin. Uunissa lämpö myös tulee vain alhaalta, joten ihan yläpinnasta esim. pitsassa tai piirakoissa ei tule ihan samanlaista kokemukseni mukaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s