Ihanat kangasmerkit Etsystä

Mulla on ollut mielessä tehdä ainakin muutaman asun verran vaatteita Kirpulle sitten kun seuraavaa kokoa tarvitaan. Tähän asti kirppareilta on saanut tosi kivoja vaatteita edullisesti, mutta tässä yhtä metriä lähestyttäessä 1. poikien vaatteet kaupoissa muuttuvat ankeiksi ja tylsiksi kopioksi aikuisten miesten vaatteista ja 2. vaatteet käytetään niin loppuun että siistien vaatteiden löytäminen kirpparilta vaikeutuu. Ensimmäistä kertaa siis tuntuisi taloudellisesti järkevältä ottaa yksi päivä aikaa vaatteiden ompelulle. Lastenvaatekaavakirja on jo odottamassa, vielä pitää etsiä jostain saumuri lainaan ja edullisia kankaita.

Kauniit kangasmerkit koristeeksi löysin jo! Suomalaisten kauppojen valikoimat kangasmerkeissä ovat mielestäni suoraan sanottuna ihan hirveitä, niin kuin niissä olisi jäljellä ale-merkit jotka eivät 80-luvulla käyneet kaupaksi. Etsystä sen sijaan löytyi todella kauniita käsintehtyjä merkkejä, ja tällaisissa pienissä käsitöissä hintakaan ei ole mahdoton. Tässä linkit kahteen kivoimpaan kauppaan, sillä uskon että muillakin saattaa olla kangasmerkit etsinnässä.

ketutdahliasoleil

dahliasoleilin kaupassa on valtava valikoima käsityönä tehtyjä suloisia mutta hillittyjä eläinkuvia

twinklepatchesin kaupasta löytyy folk-henkisiä, värikkäitä eläimiä ja kasveja

twinklepatchesin kaupasta löytyy folk-henkisiä, värikkäitä eläimiä ja kasveja

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s