Ärsytysenergialla blogi pystyyn

Nyt aion paljastaa, miksi aloitin blogini pitämisen. Vastaus voi olla aika yllättäväkin. Blogini nimittäin oli alunperin protesti.

Minun oli lapsen synnyttyä tosi vaikeaa solahtaa äiti-identiteettiin. Olin haaveillut teinitytöstä asti naimisiin menosta, lapsista, perhe-elämästä ja kotiäitinä olemisesta. Olin kuvitellut, että kotiäitinä oleminen olisi jotain mikä sopisi minulle kuin kermavaahto kaakaoon, mutta alkuaika olikin väsymyksen äärirajoilla kamppailua ja mikään ei tuntunut osuvan kohdalleen. Siinä vielä epävarmuudessani ylisuoritin äitiyttä ja huolehdin ja hermostuin jokaisesta pienestä asiasta, niin kuin vaikka siitä, oliko Kirppu nyt ollut tarpeeksi kantoliinassa vai oliko se raukkaparka nyt ihan yksin kun joutui pötköttelemään hetken itsekseen lampaantaljalla.

Jossain vaiheessa hoksasin että on olemassa äitiblogeja. Etsin niistä tukea sen löytämiseen, millainen minä olisin äitinä, mutta en valitettavasti löytänyt yhtäkään blogia jota olisin halunnut lukea. Kaikki muutkin tuntuivat kamppailevan äitiyden kanssa, mutta useimpien selviytymiskeinona siihen oli sarkastinen huumori. Kyllähän se auttaa ottamaan etäisyyttä hankaliin asioihin elämässä, mutta ei se kuitenkaan lopulta vie niistä eteenpäin. Siihen jääminen on minusta tyytymistä siihen, että perhe-elämä nyt on vaan raskasta ja parasta mitä voi tehdä on heittää siitä herjaa. Minä kun halusin uskoa, että äitinä ja vielä kotiäitinä oleminen voisi olla ihan oikeasti tyydyttävää, palkitsevaa, rentoa ja onnellista. Toinen blogityyppi oli materialistiset lastetarvikeblogit, joiden keino tehdä äitiydestä mukavaa tuntui olevan hieno, uusi ja muodikas tavara.

En tietenkään ajattele, että näiden blogien pitäjien elämä vastaisi täysin blogin sisältöä. Tietysti heidän äitiyteensä kuuluu muutakin. Tämä oli kuitenkin se, jota netissä elämästä jaettiin. Minä olisin kaivannut sellaista blogia, joka olisi kannustanut ja inspiroinut minua siihen, miten minusta tulisi parempi äiti. En keksinyt muuta kuin perustaa oman blogin joka kertoisi tästä aiheesta. En minä tiennyt, miten minusta tulisi hyvä äiti joka nauttii koko sydämellä kotona olemisesta, mutta ajattelin, että kun vain alan kirjoittamaan, ehkä opin matkalla. Siksi blogin nimeksi tuli Onnellinen koti – ei siksi, että meidän koti olisi ollut jotenkin erityisen onnellinen, vaan siksi että me oltiin yhdessä päätetty etsiä, miten meidän kodista tulisi sellainen. Vastareaktiona lukemilleni blogeille halusin ottaa kulutuskriittisen näkökulman ja kirjoittaa pelkästään positiivisista asioista. Jos joku asia on ärsyttänyt, olen mieluummin ollut siinä kokonaan hiljaa ja tuonut esille sen toisen puolen, eli sen miten sen asian mieluummin toivoisin olevan. Jos vaikka jossain on puhuttu siitä miten taaperoimetys on typerää, en ole haukkunut sen sanojaa vaan kirjoittanut siitä mikä siinä on mielestäni hienoa. Toimin tässä siis vertaistukena itselleni. Etsin blogiani varten kauniita, hyviä asioita, otin selvää kiinnostavista asioista ja ilmiöistä, ja sen kautta sain jäsenneltyä vähän kerrallaan sitä, kuka minä olen äitinä.

Olen tosi iloinen, että olen kirjoittanut blogia nämä kaksi vuotta. Olen myös todella iloinen, että olen jaksanut kotiäitinä tähän asti, vaikka monesti olisi tehnyt mieli laittaa lapsi hoitoon ja mennä töihin, koska se olisi tuntunut helpommalta ratkaisulta. (Yleensä luovuttamisajatukset tulivat juuri ennen lomaa ja loman jälkeen motivaatio oli korkeimmillaan…) Nyt kuitenkin olen löytänyt vihdoinkin arvoni äitinä. Tosi vaikea kamppailu minulle on ollut se, josta olen blogissa kirjoittanut monesti: Kun oma itsearvo on ollut kiinni siitä mitä teen ja kuka olen toisten silmissä, kotiäitinä tunsinkin yhtäkkiä jääväni sivuun kaikesta ja tulevani ikään kuin näkymättömäksi. Olen kuitenkin onneksi oppinut löytämään arvoni kestävämmästä lähteestä, ja vihdoinkin sydämessäni tuntuu siltä minkä olen päässäni tiennyt jo pitkään. Se mitä teen kotona, on paljon arvokkaampaa kuin voisin tehdä missään muussa ammatissa. Siis onhan nekin tärkeitä, mutta niissä en ole korvaamaton. On tosi monia, jotka voivat tehdä samoja asioita joita minä olen tehnyt työkseni, ja tehdä ne paremminkin. Kukaan muu kuin minä ei kuitenkaan voi olla äiti minun pienelle lapselleni. Päiväkodin hoitajat eivät voi hoitaa ja kasvattaa lastani minua paremmin.

Nyt myös Kirppu on sen verran iso, että meillä alkaa olla oikeasti hauskaa. Yhdessä voi retkeillä, jutella, tehdä hauskoja asioita, leipoa, kokata, keskustella. Hän on sen verran iso, että välillä mä saan jopa lukea rauhassa kirjaa, ja Kirppu uskoo kun sanon hänelle, että odota vähän kun luen/juon kahvia/kirjoitan blogia/käyn suihkussa, tulen sitten leikkimään. (Pikku kakkosesta ja Maisasta on myös apua.) Luin jonkun kotiäidin haastattelun, jossa hän sanoi että häntä harmittaa että useimmat äidit eivät saa kokea sitä aikaa, kun lasten kanssa kotona olemisesta tulee oikeasti mukavaa, koska lapset laitetaan tarhaan ennen sitä. Minä toivon, että saan kokea sitä vielä pitkään.

Nyt kun minulla on tämä oma blogini, ne muut blogit joita itse luen ovatkin useimmat sellaisia sarkastisen huumorin blogeja, ja luen myös muutamaa tosi ihanaa tavarablogia. Ne ovat oikeastaan tosi hyviä ja hyvin kirjoitettuja blogeja, paljon suositumpiakin kuin omani. Niissä on myös sopivan tasaisesti niitä juttuja, joista olen niin eri mieltä että saan hyvän inspiraation kirjoittamiseen. 😉

Mainokset

6 ajatusta artikkelista “Ärsytysenergialla blogi pystyyn

  1. Minulla oli ihan sama syy aloittaa blogini…ärsyyntyminen! Halusin rohkaisua äitiyteen ja naiseuteen kristillisestä näkökulmasta ja kiven alla olivat sellaiset blogit. Sen sijaan tilaa saivat äitiyttä halventavat ja feminismi-ideologiaa pursuavat mielipiteet. Toinen syy blogin kirjoittamiseen on jatkuva oppiminen…en ole täydellinen enkä halua olla mikään esimerkki muille, mutta kaikki hyvä, mitä olen oppinut on Raamatusta lähtöisin ja sen vuoksi opiskelen sitä jatkuvasti.
    Kiva oli kuulla myös tuo blogin nimen takana oleva ajatus. Olinkin miettinyt joskus, että onko teillä onnellinen koti! Kaikenlainen äitiys-pohdinta on kiinnostavaa luettavaa myös jatkossa!
    Totta on myös tuo, että joskus ihan toisenlaiset maailmankuvat antaa parasta potkua uuden postauksen syntymiselle 😀

    • Kiitos kommentista! Molempien meidän blogit lähti ärsytyksestä, ja siitä syntyi kaksi aika erilaista blogia. Sinulla on tosi hienoja, pohtivia, pitkiä kirjoituksia blogissasi. Minä taas ajattelen, että siinä kun kerron arjestamme, annan vinkkejä kivaan puuhailuun lasten kanssa yms., se mihin uskon ja millaisia arvoja meidän perheessä on, kuuluu siellä taustalla. Uskon että jotkut pohdiskelut ja arvot välittyvätkin paremmin sen kautta kuin jos niitä yrittäisi selittää suoraan. Siksi niitä suoria pohdintapostauksia tulee harvemmin, mutta kyllä niitäkin tulee aina välillä! Itse en voi edes tietää, millainen vaikutus blogillani on sen lukijoihin – onko se vain ajanvietettä vai saako siitä jotain enemmänkin. Tietenkin toivon, että lukijat saisivat siitä myös jotain uutta hyvää heidän elämäänsä, vaikka en tiedäkään mitä se on. Kirjoitan vain asioista, jotka ovat sydämelläni ja joista olen itse inspiroitunut, ja tiedän että lopputulos ei ole minun vastuullani. 😉

  2. Kiinnostuin siitä, mitkä nuo lukemasi äitiblogit ovat! Paljasta, paljasta!

    Haluan myös kiittää tästä postauksesta. On ihanaa saada ymmärtää toisten ajatusprosesseja ja oppia niistä.

    • Kiitos ihanasta palautteesta!

      Minä uskon, että vanhempien rakkaus ja hyväksyntä on tärkeintä. Perheiden tilanteet vaihtelevat eikä kellään meistä ole syystä tai toisesta mahdollisuutta ”ideaaliseen äitiyteen”, mutta uskon että se että tekee ratkaisunsa rakkaudesta perhettään kohtaan, vie jo pitkälle oikeaan suuntaan.

      Syyllisyys on sellainen tunne, jota ei tarvitse pelästyä. Oikeastaanhan se on merkki siitä, että rakastat ja välität! Syyllisyys on se tunne joka työntää meitä äitejä etsimään lapsellemme parasta. On ihan tervettä kyseenalaistaa välillä valintojaan ja miettiä, miten asiat voisi hoitaa paremmin, kun ensimmäistä kertaa elämässään on vastuussa pienen ihmisen elämästä. Vasta sitten, jos syyllisyydestä tulee liian hallitsevaa, kannattaa miettiä mistä siihen löytäisi apua. Ja minusta ainakin kuulostaa, että sinä olet ihana äiti!

      Minulla on myös edessä mahdollisesti piankin töihin palaaminen, kun kotihoidontuki loppuu ja mieheni ei vielä ole valmistunut. Onneksi on olemassa osittainen hoitovapaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s