Kirjoja, jotka muuttivat elämäni

velho ja leijona

Itse asiassa se oli tv-sarja. Olin maanantai-iltapäivä, olin 16-vuotias ja yksin kotona koulun jälkeen. Avasin television, ja kömpelöistä tietokoneanimaatioista ja hassuista karvaisista eläinpuvuista huolimatta se mitä sieltä tuli, lumosi minut täysin. Nauhotin jokaisen osan BBC:n Narnia-sarjasta videokasetille ja katsoin niitä uudestaan ja uudestaan. Sitä katsoessa sydämessä tuntui sellaista lämpöä ja valoa, mitä en ollut tuntenut aiemmin. Sellaista, kun on upea syksyinen iltapäivä, kaikkialla on hiljaista ja vaeltelee vaahteranlehtien seassa kultaisen auringonvalon siivilöityessä vanhojen lehtipuiden oksien lävitse, ja astuu ovesta sisään kotoisimpaan pikkukylän vanhaan kivitaloon mitä on koskaan nähnyt: ruusutarha ympärillä, takkatuli, kukkakuvioiset posliiniastiat ja lämpimät skonssit odottamassa kermavaahdon ja hillon kera. Aloin pukeutumaan itsekin vekkihameeseen ja keittämään perheelleni kello viiden teetä. Löysin Hectorin Herra Mirandoksen, jonka Narniasta kertovia kappaleita soitin vanhalla LP-levysoittimella uudestaan ja uudestaan. Olin saanut aavistuksen sellaisesta kodin lämmöstä, mitä en vielä tuntenut ja jota en osannut itse tuottaa. Elämäni muuttui siinä, että aloin etsiä sitä.

En voinut 16-vuotiaana ymmärtää mitenkään, miten Narnia muka voisi olla kristitty kirja – luin kirjat katsottuani tv-sarjan, ja rakastin niistä jokaista. En nähnyt siitä mitään yhtymäkohtia siihen, mitä luulin kristinuskon olevan ja miten se oli minulle näyttäytynyt. Narnia oli unelma, kristinusko jotain äärimmäisen epäkiinnostavaa. Mutta kun tulin uskoon 19-vuotiaana, se oli kuin astumista sen vaatekaapin läpi ja huomaavansa, että olikin kaiken aikaa asunut Narniassa. Nyt kun olen katsonut Narnia-elokuvia, on ihan ilmeistä, että ne ovat kristinuskon kertomus toisilla symboleilla kerrottuna. Niistä on konkreettisesti tullut minulle koti.

 

Kirjavinkki: Topeliuksen lukemisia lapsille (2000-luvun sellaisille)

IMG_8298

Sain WSOY:lta arvostelukappaleen juuri julkaistusta Topeliuksen satujen uudesta versiosta, jossa nykylapsia liikaa järkyttävät kohdat on lakaistu maton alle ja sadut kirjoitettu nykykielisempään muotoon. Satuja ei siis ole sijoitettu nykyaikaan, vaan kieltä on vain nykyaikaistettu.

En ole itse koskaan lukenut Topeliuksen satuja, mutta olen nähnyt itseni äitinä, joka lukee Topeliusta lapsilleen. En tiedä, mistä tämä kuva on tullut. Tiesin kuitenkin haluavani tutustua tähän kirjaan, vaikka se itse asiassa löytyy meidän kirjahyllystä myös alkuperäisenä versiona. (Olen käyttänyt niitä käsipainoina pilatesharjoituksissa, koska ne ovat kätevästi aika paksut ja samankokoiset, mutta nyt kyllä tuli mieleen, että ehkä siihen tarkoitukseen sopisivat kuitenkin paremmin jotkut muut esineet kuin 100 vuotta vanhat kirjat.)

Koska ajattelin, että Kirppu on vielä liian pieni näiden satujen kohdeyleisöksi, otin kirjan mukaan meidän oman mammakerhon, Maanantaikerhon, tapaamiseen, jossa yleisöksi tulivat Kirpun lisäksi 4- ja 8-vuotiaat tytöt, jotka tarvitsivat rauhoittumishetken, kun tekokakan löytyminen oli villinnyt lapset. Aloin lukemaan sattumanvaraista satua, josta ensimmäinen kommentti oli, että tekstiä on liikaa ja se on liian tylsää. Pian kuitenkin kaikki kolme ipanaa hiljentyivät ympärilleni kuuntelemaan satua kahdesta pojasta, kelkkailuonnettomuudesta ja omasta luopumisen tärkeydestä. Luin vielä toisenkin sadun itämaisesta prinssistä ja prinsessasta, jotka uhrautuivat kaikessa isänsä vuoksi, mutta joita isä silti halveksui. Satu oli aika hurja, ja jouduin sensuroimaan lennossa useassa kohdassa, kun sadussa mm. kuvailtiin ruumiiden täyttämää linnan sisäpihaa sotajoukon hyökkäyksen jäljiltä.

IMG_8301

Myöhemmin lueskelin satuja vielä kotona, ja olo on ollut jotenkin hämmentynyt. Nämä sadut ovat niin erilaisia kuin ne modernit lastenkirjat, joita olen tottunut lukemaan. Niitä on vaikeaa laittaa mihinkään kategoriaan. Toisaalta saduissa on tosi selkeä kristillinen arvopohja. Kaikissa saduissa on opetus, joka painottaa perinteisiä kristillisiä hyveitä, jotka nousevat sydämen puhtaudesta ja hyvyydestä: anteliaisuutta, nöyryyttä, uhrautumista, vaatimattomuutta. Useissa saduissa myös rukouksen voima pelastaa lapset hädän hetkellä. Kuitenkin saduissa on sellaisia elementtejä, kuten luonnonhenkiä ja hyviä ja pahoja noitia, joita ei kristillisissä lastenkirjoissa nykyään näkisi. Sadut myös ovat tosi hurjia. Niissä on onnettomuuksia, väkivaltaa, ilkeitä äitipuolia ja noitia. Ne eivät ole pelkästään kaunista ja suloista hymistelyä. Ne eivät ole myöskään opettavaisia samalla tavalla sormella osoittaen kuin nykyajan lastenkirjat, vaan opetus on jotenkin monitahoisempi. Kielikin on vaikeampaa. Minun oli totta puhuen vaikea pysyä kärryillä toisessa sadussa, jota lapsille luin, mutta jostain syystä lapset tajusivat sadun minua paremmin. Lapsilla on varmaan satuihin joku sellainen käsityskyky, joka aikuisilta puuttuu.

IMG_8300Hämmennyksestä huolimatta lukemisen jälkeen on sellainen olo, että haluan lukea lisää. Saduissa on jotain erikoisella tavalla kiehtovaa. Ne eivät puhu järjen tasolla, vaan sydämen tasolla. Parhaimmillaan sadut muokkaavat sydäntä parempaan suuntaan ja sen kautta koko elämää. Ne myös auttavat kohtaamaan tämän maailman vaikeat, haastavat ja vaarallisetkin tilanteet, opettavat sydämen asennetta jolla selvitä niiden läpi. Ei sen vaikeuden välttämättä tarvitse olla sota tai nälänhätä niin kuin näissä saduissa, samat säännöt pätevät avioeroon tai yt-neuvotteluihinkin – tai vaikka avioliittoon, liitossa pysyminenhän vaatii monesti vielä enemmän kuin se eroon päätyminen.

Kirjan kuvituskin on uusi. Se ei tehnyt minuun yhtä suurta vaikutusta. Monet kuvat tuntuvat vähän kömpelöiltä, ja en löytänyt niistä samaa sadun taikaa kuin itse teksteistä. Tässä kirjassa pääpaino onneksi onkin tekstissä.

 

Kirjavinkki: Kemikaalikimara lapsiperheille

kemkimlaps

Sain Teokselta arvosteltavaksi Kemikaalikimara-blogin kirjoittajan Anja Nysténin uuden kirjan Kemikaalikimara lapsiperheille. Olen jonkin verran lastenvaatteiden ja -lelujen kemikaaleista kirjoittanut omassakin blogissani, mutta tuntui että kokonaiskuva asiasta jäi puuttumaan – tiedän kyllä että kaikenlaisia haitallisia aineita on, ja pahimmillaan ne voivat heikentää lisääntymiskykyä, mutta sen tarkemmin en osaisi sanoa, mitä ne aineet ovat, missä kaikkialla ne ovat ja miten ne oikeastaan vaikuttavat.

Anja Nystén on kemiantekniikan diplomi-insinööri, joten perusasioiden voi luottaa olevan tässä kirjassa hallussa. Kirja lähteekin ihan perusteista: mitä ovat kemikaalit, ja miksi jotkut niistä ovat haitallisia. Muuten kirja koostuu lyhyistä luvuista, jotka kattavat ytimekkäästi erilaisia alueita, joissa kotona mahdollisesti on haitallisia kemikaaleja, kuten myös raskausajan ja pikkulapsiajan riskialueita ruokavaliosta lähtien. Alussa on myös hauska testi, jolla voi testata omaa kemikaalitietoisuutta. Huomasin että asiat olivat minulla jo aika hyvin hallussa, joten kirjassa moni asia oli minulle jo tuttua. Uuttakin silti löytyi, sellaisia asioita joita en ole itse huomannut ottaa selvää. Tatuointivärien myrkyllisyydestä ei esimerkiksi ole aiemmin lukenut mielellään tässä vaiheessa, kun kolme kämmenenkokoista tatuointia on jo selässä. Tässä asiassa kirjasta lukeminen on parempi kuin netin selailu, koska netissä pitää itse tietää mitä tietoa on etsimässä. Kirja avaa silmät sellaisillekin alueille, joista ei itse huomaisi huolestua.

Kirja toimii minusta parhaiten hakuteoksena, josta voi tarpeen tullen etsiä tietoa. Luulen itse ainakin vihdoinkin selvittäneeni, kumpi on pienempi paha: PVC:stä valmistetut kuravaatteet vai perfluoratut likaa ja kosteutta hylkivät haalarit. Teksti on ytimekästä ja selkeää, paikoin jopa oppikirjamaista. Toisaalta tekstin taso vaihtelee aika paljon. Joissakin kohdissa kemikaalien nimet ja muut menivät minulta ihan ohi, vaikka lukiossa luinkin pitkän kemian (ikään kuin siitä nyt enää mitään muistaisi). Toisaalta etenkin viimeisissä kappaleissa tekstistä tuli hieman liian kukkahattutätimäistä. Olisin toivonut, että Nystén olisi pysynyt vain kemikaaleissa, eikä intoutunut saarnaamaan tatuointien elinikäisyydestä tai siitä, että nuorten olisi syötävä koulussa kunnollinen ateria. Tämä tuntui minusta lukijan aliarvioimiselta. Nystén kirjoittaa kuitenkin nykyisille ja tuleville äideille eikä valistusopasta teini-ikäisille.

Mietin myös, miten hyvin kirja kestää aikaa. Kirjassa on omat luvut eri lapsuuden vaiheiden kemikaaliriskeistä teini-ikään saakka. Kemikaalien haitoista tietoa tulee kuitenkin jatkuvasti lisää, ja luulen että emme nytkään tiedä vielä aiheesta läheskään kaikkea. Onkohan kirja ajankohtainen enää silloin, kun minun taaperoni on 15-vuotias? Tällä hetkellä kirja kuitenkin esittää meille ajankohtaisimman tiedon, mitä kemikaalien haitoista on olemassa.

Arvonnassa Aurinko-kustannuksen lastenkirjapaketti!

kirjatSain valita Aurinko-kustannuksen ihastuttavasta lastenkirjavalikoimasta kaksi kirjaa blogiini arvottavaksi. Valinta oli tosi vaikea, koska satukirjojen lisäksi suloisia, hauskoja ja värikkäitä tehtävä- ja tarrakirjoja oli valikoimassa tosi paljon! Etenkin Suuri sokkelokirja ja tarroilla sisustettava nukkekoti houkuttelivat, kiinnostavia olivat myös kristilliset lastenkirjat ja tarrakirjat, mutta päädyin valitsemaan tällaisia klassikkoja, joista on varmasti iloa monessa kodissa. Aurinko-kustannus on tosi mieluinen yhteistyökumppani minulle, sillä kustantamo nettisivujensa perusteella on tosi sympaattinen, toimii rakkaudesta kirjoihin, painaa kirjat Suomessa ja sen työntekijät ovat olleet tosi ystävällisiä. Kirjoja voi ostaa useimmista kirjakaupoista sekä Aurinko-kustannuksen omilta nettisivuilta.

Arvonnan palkintona on siis kaksi kirjaa, Kenneth Grahamen klassikkosatu Kaislikossa suhisee, joka on kestänyt aikaa jo yli sata vuotta. Tässä kirjassa satu on suomennettu kokonaisuudessaan. Toinen kirja on Taiteen tarina -tarrakirja, joka on tehty yhdessä Lontoon National Galleryn kanssa. Kirjassa on yli sata tarraa taiteen klassikoista, joita voi joko liimata paikoilleen tarrakirjaan tai käyttää esimerkiksi korttien tekoon. Kirjassa on myös hauskasti kerrottu taideteoksista. Kirja on hauska tapa lasten alkaa tutustua taiteen historiaan. Ikäsuositus on yli 7-vuotiaille.

Aikaa osallistua arvontaan on kolme viikkoa, eli 9.9. asti. Yhden arvan saat kommentoimalla tähän, toisen arvan linkkaamalla arvonnan omaan blogiisi TAI jakamalla arvonnan Facebookissa alla olevasta napista. Kerrothan alla, kuinka monella arvalla osallistut, ja laita vaikka mukaan linkki omaan blogiisikin. Jätä myös sähköpostiosoitteesi, että voin ottaa voittajaan yhteyttä arvonnan päätyttyä.

Ihmeitä tekevä Ilona, ja mitä muuta meillä nyt luetaan

IMG_7734Meillä luetaan paljon, jokainen meistä. Itse asiassa toivoin jo odotusaikana että meille tulisi lapsi, joka rakastaisi kirjoja yhtä paljon kuin minä, ja jolle voisin iltasaduksi lukea omia suosikkejani, kuten Narniat ja Anna-kirjat, ehkä myös Roald Dahlia ja Astrid Lindgrenia ja sellaisiakin jotka eivät minun lapsuuteeni kuuluneet, kuten alkuperäiset Nalle Puh -kirjat.

Aina eivät kuvitelmat vastaa todellisuutta. Meillä ainakin toistaiseksi Siippa on se, joka jaksaa lukea Kirpulle kirjan toisensa jälkeen. Minä jaksan lukea kirjan silloin tällöin, en ainakaan samaa kirjaa kahta kertaa peräkkäin, ja joistain kirjoista hyppään aina välillä muutaman sivun yli että ne loppuisivat nopeammin. Useimpiin lastenkirjoihin en jaksa kovin kauaa keskittyä ellen ole erityisessä hyvä äiti -mielentilassa. Käymmekin usein kirjastossa, että minäkin saisin vaihtelua siihen mitä luetaan.

ilona

Mutta ei, eihän minun tästä pitänyt edes kirjoittaa, vaan niistä kirjoista joita meillä on nyt luettu paljon, syystä jos toisestakin.

Ilona-kirjat ovat aika tavallisia lastenkirjoja. Niissä on vähän tekstiä, värit ovat kirkkaat ja heleät ja aiheet ovat yksinkertaisia. Niissä on aiheena asioita, jotka varmaan ovat vaikeita muissakin lapsiperheissä: kylvyssä käyminen ja laastarin laittaminen. Ilona ja iloinen laastari -kirja teki sen mihin mikään muu ei pystynyt, nimittäin sai Kirpun pitämään laastaria sormessaan ja teki asiasta hauskan. Samoin Ilona ja ihana kylpy -kirjaa luettuaan Kirppu ensimmäistä kertaa ihan oma-aloitteisesti meni suihkuun ja kasteli siellä hiuksensa. Minusta se on aika iso saavutus lastenkirjalta.

kirjainkirjat

Kuten kirjoista, Kirppu on tosi kiinnostunut myös kirjaimista ja maistelee jo jonkin verran, mistä äänteistä eri sanat koostuvat. Kaikki kirjaimia esittelevät kirjat ovatkin suosiossa, ja näitä kahta on meillä erityisesti luettu, molempia ihan eri syistä. Molemmista myös Kirppu nappaa paljon runonpätkiä ja uusia sanoja, joita laukoo sitten yllättävissä tilanteissa ja esittää meille kiperiä kysymyksiä. (Mikä on baltti? Entä mikä on maltti? Mikä on cd-soitin? Mikä on Oscar-patsas?)

Pikku-Marjan eläinkirja on klassikko, jonka runomitta, aiheet ja kuvitus ovat tosi viehättävästi perinteisiä ja jostain menneestä maailmasta. Itse nautin erityisesti kauniista luontokuvista, kauniisti kuvatuista erilaisista kukista ja eläimistä. Monet runot ovat sellaisia klassikoita, jotka on kuullutkin jossain muualla. (Pikku-Marjan eläinkirja * löytyy muuten Booky.fistä hieman alle 15 eurolla.)

Kielet kippuralle onkin sitten ihan päinvastainen kirja tietokonegrafiikkakuvituksineen ja modernista elämästä ammentavine runoineen. Tällaiset kirjat ovat minusta pääsääntöisesti levottomia ja vähän ärsyttäviä, enkä yleensä lainaa niitä. Tämän kirjan runot saivat kuitenkin sekä minut että Kirpun nauramaan, ja niiden lukeminen on hauskaa uudestaan ja uudestaan. Luulin että Kirppu ei ymmärtäisi niistä mitään, mutta ilmeisesti ne uppoavat 2-vuotiaankin maailmaan ja herättävät paljon lisäkysymyksiä ja pohdintoja.

vaukirjaKaikki varmasti tietävät Vau-kirjan? Minullakin on tuossa oikealla sivupalkissa mainosbanneri, josta voi tilata ilmaiseksi setin vauvanleluja, ilman mitään velvollisuutta lisätilauksiin kirjakerhosta. Itse en ole sellaista tilannut, koska en ajatellut vauvan tarvitsevan leluja tai kirjoja. Kävin sattumalta katsomassa Vau-kirjan sivuja vähän aikaa sitten ja huomasin, että siellä onkin kirjoja myös vanhemmille lapsille ikäryhmien mukaan, sekä kivan oloisia kirjasarjoja lukemisen ja laskemisen opetteluun. Näistä kaikista voi tilata ilmaisen tervetuliaispaketin, jonka jälkeen saa päättää haluaako jatkossa saada kirjapaketteja, miten usein ja millaisia.

Ajattelin että jotakuta muutakin saattaa kiinnostaa, millaisia Vaukirjan kirjat sitten ovat, joten kerron vähän näistä kirjoista joita meidän tervetuliaispaketissa oli. Saimme neljä 2-vuotiaille tarkoitettua kirjaa, joista kolmea on jo luettu. Olin todella yllättynyt siitä, että nämä kirjathan ovat hyviä! Ne ovat selvästi mietitty tukemaan erilaisia 2-vuotiaan kehitykseen liittyviä asioita, muttei kuitenkaan liian ilmeisellä tavalla. Mukana tuli tietokirja eläimistä, joka on tosi paksu ja hyviä eläinkuvia riittää pitkäksi aikaa tutkittavaksi; kaksi satukirjaa joista se jota jo luimme kertoo uhmaikäisestä elefantista ja kiukustavasta norsuäidistä jotka molemmat opettelevat, miten voi rauhoittua silloin kun hermostutaan – hyvin ajankohtaista ainakin meillä; ja esteettinen ja mielikuvituksellinen, unenomainen kirja hiiren sadepäivästä. Tällainen taiteellisempi kirja oli mielestäni tärkeä lisä pakettiin. Nyt ymmärrän miten Vaukirja voi tarjota näitä ilmaisia paketteja, sillä luulen että aika monet päätyvät jatkamaan tilaustaan. Minuakin se houkutti, mutta päädyin siihen että pidän kuitenkin liikaa kirjastossa käymisestä ja kirpputorien penkomisesta.

Sitä paitsi meillä kirjoja onkin jo paljon. En edes löytänyt kaikkia, joista olisin halunnut tähän kirjoittaa. Jos muuten ihmettelette, missä hämärässä kolossa kirjakuvat on otettu, niin tällä hetkellä suurin osa kirjoista löytyy täältä:

Kuva Kirpun ottama.

Kuva Kirpun ottama.

Keskellä meidän olohuonetta on neljän hengen teltta. Se on oikea supermaja, johon Kirppu on halunnut kantaa kaikki kirjansa ja pötköttelee siellä Siipan kanssa niitä lukemassa. Meillä kävi mielessä mahdollisesti lähteä vielä telttailemaan tänä kesänä, joten tuntui hyvältä idealta tutustua ensin telttaan eikä vain ilmoittaa automatkan päätteeksi Kirpulle, että tänä yönä me muuten nukutaan tässä. Katsotaan, miten käy!

Kesälukemista ja -käsityö

Kesä = loma. Meillä oli ihan oikeakin loma, nimittäin ensimmäinen viikonloppu Siipan kanssa kahdestaan sitten Kirpun syntymän. Jos joku olisi sanonut ennen lapsen syntymää että menee kaksi ja puoli vuotta ennen kuin saatte olla kaksi päivää rauhassa kahdestaan, ajatus olisi ollut niin absurdi että ei sitä olisi voinut käsittää. Ja nyt kun se tapahtui, oli välillä vaikea tajuta että se ihan oikeasti tapahtui, kun kaksi ja puoli vuotta oli jo sopeutunut lapsiperhe-elämään.

Nyt taas olen viikon itsekseni Kirpun kanssa ja vaikka sinänsä en ole lomalla sen enempää kuin kotiäiti voi koskaan olla, lomafiilis silti nosti päätään. Voi olla ulkona koko päivän, vaeltaa ympäri kaupunkia ja asioita vain tapahtuu, ilman että tarvitsee miettiä koska varpaat paleltuvat tunnottomiksi. Talvella laskin minuutteja kellon kanssa että jaksaisin olla lumen peittämässä puistossa pidempään kuin neljä minuuttia, nyt pihalla saattaa vierähtää kolme tuntia ihan huomaamatta.

Loman kunniaksi mulla onkin lomakirjat ja lomakäsityö valittuna. Ne pitää olla vähintäänkin mökille. Käsityöhön taas inspiroi ystäväni, joka vinkkasi että lapsi jaksaa paremmin touhuta itsekseen kun äiti neuloo kuin silloin jos yrittää vaikka lukea kirjaa tai istua tietokoneella. Sitä paitsi neulominen sopii mahtavasti moniajoon, telkkaa katsellessaan voi siis samalla tehdä ”jotain hyödyllistä.”

Tämän kesän ja varmaan ensi syksynkin projektina on tilkkupeitto mökille itse värjäämistäni langoista. Tuntuu että löysin täydellisen käsityön – tilkut voi tehdä luovasti, voi keksiä omia kuvioita, ei tarvitse tehdä liian pitkään samaa asiaa ja ei haittaa jos työn joutuu vähän väliä laskemaan käsistään. Täältä löytyi insipiraationi. Yksi ajatus oli, että johonkin tilkkuun voisi myös kirjoneuleella tehdä suomalaisia elämiä, vaikka karhuja.

IMG_7054

Tämän verran sitä on valmiina. No, jos olisi ensi kesänä vaikka valmis. Toivottavasti kukaan ei muista, että kaksi kesää sitten kirjoitin aika samanlaisen postauksen jossa kerroin aloittavani vähän erilaista neulottua tilkkutäkkiä…

Sitten ne kirjat. Ajattelin että minulla olisi kaksi kirjaa helppoa lukemista ja yksi sellainen johon pitäisi syventyä enemmän ja josta saisi myös enemmän, mutta se olikin tuo C.S. Lewisin omaelämäkerta Ilon yllättämä imaisi mukaansa ensimmäiseltä sivulta lähtien.

IMG_7053

Mma Ramotsweja aloitin lukemaan ollessani Swazimaassa työharjoittelussa, ja luin neljä ensimmäistä kirjaa varmaan parissa viikossa. Olen tosi obsessiivinen lukija, jos löydän tarpeeksi kiinnostavan kirjan minun on vaikea keskittyä muuhun ennen kuin olen saanut sen luettua loppuun. Sen johdosta olen lukenut 400-sivuisia kirjoja yhdessä vuorokaudessa ja jättänyt yöunet väliin.

Opin kirjoista silloin, että Mbabanen ja Manzinin välinen moottoritie Swazimaassa on Afrikan vaarallisin – siis se, jota silloin kuljin viikoittain. Humalassa ajaminen kun oli maan tapa ja lehmät laidunsivat teillä. Vuokraisäntämmekin tarjotessaan kyydin keskustaan kävi ensin uima-altaalla polttamassa kotikasvatettua, korkkasi sitten kaljan ja piti ratista kiinni toisella kädellä. Ajo oli kyllä ihan vakaata, ja ehkä siinä vaiheessa oli jo tottunut suomalaista sekavampaan liikenteeseen. Mutta kirjoihin palatakseni, intensiivisen lukukokemuksen jälkeen meni useampi vuosi ennen kuin halusin palata kirjasarjaan, ja se aika tuli nyt.

Mitä te luette kesällä? Vai onko teillä kesälukemisen sijaan joku muu kesätekeminen, joka saa loman tuntumaan lomalta?

Ps. Muistattehan, että vielä on kaksi päivää aikaa osallistua arvontaan!

Vinkkejä Netflixiin

Meillä on ollut monta iltaa jona ollaan ajateltu että nyt olisi kiva katsoa yhdessä leffaa, ja sitten meidän koko ilta on mennyt siihen kun me ei osata päättää mitä me Netflixistä katsottaisiin. (Onneksi ei sentään tarvitse enää viettää koko iltaa videovuokraamossa.) Siksi mä halusinkin antaa muutaman vinkin sellaisiin mitä olen löytänyt ja joista olen pitänyt. Tosi erilaisia elokuvia enkä selittele sen enempää miksi juuri nämä :). Jotkut on olleet mahtavan hyviä, jotkut vaan hauskoja ja viihdyttäviä. Suurin osa kyllä liittyy jollakin tavalla vanhempiin ja lapsiin. Niin kuin nyt lähes kaikki asiat elämässä liittyvät.

kollaasi