Tajuttoman kaunis päivä

Olin totaalisen väsynyt. Istuin uupuneena kahvia litkien parvekkeella ja totesin, että tästä päivästä selvitään vain seikkailemalla. Me lähdettiin päämäärättömälle retkelle, joka monien mutkien, monta kuukautta odottaneen silmälasien korjauttamisen ja mustikkasmoothieen sotkeutuneen takin päätyi Suomenlinnan lautalle. Söimme Suomenlinnassa eväät ja tulimme seuraavalla lautalla takaisin, eli kaikki mikä on retkellä tärkeintä tuli tehtyä. Mutta siis, päivä oli ihan tajuttoman kaunis. Syksy on totaalisen upea vuodenaika.

IMG_8315

IMG_8334

IMG_8336

IMG_8355

IMG_8360Tänään minä valitsin asun, mutta Kirppu täydensi sen itse tekemällään kaulakorulla ja minun syyshatullani.  Totaalisen söpö asu, ainakin minusta.

 

Ärsytysenergialla blogi pystyyn

Nyt aion paljastaa, miksi aloitin blogini pitämisen. Vastaus voi olla aika yllättäväkin. Blogini nimittäin oli alunperin protesti.

Minun oli lapsen synnyttyä tosi vaikeaa solahtaa äiti-identiteettiin. Olin haaveillut teinitytöstä asti naimisiin menosta, lapsista, perhe-elämästä ja kotiäitinä olemisesta. Olin kuvitellut, että kotiäitinä oleminen olisi jotain mikä sopisi minulle kuin kermavaahto kaakaoon, mutta alkuaika olikin väsymyksen äärirajoilla kamppailua ja mikään ei tuntunut osuvan kohdalleen. Siinä vielä epävarmuudessani ylisuoritin äitiyttä ja huolehdin ja hermostuin jokaisesta pienestä asiasta, niin kuin vaikka siitä, oliko Kirppu nyt ollut tarpeeksi kantoliinassa vai oliko se raukkaparka nyt ihan yksin kun joutui pötköttelemään hetken itsekseen lampaantaljalla.

Jossain vaiheessa hoksasin että on olemassa äitiblogeja. Etsin niistä tukea sen löytämiseen, millainen minä olisin äitinä, mutta en valitettavasti löytänyt yhtäkään blogia jota olisin halunnut lukea. Kaikki muutkin tuntuivat kamppailevan äitiyden kanssa, mutta useimpien selviytymiskeinona siihen oli sarkastinen huumori. Kyllähän se auttaa ottamaan etäisyyttä hankaliin asioihin elämässä, mutta ei se kuitenkaan lopulta vie niistä eteenpäin. Siihen jääminen on minusta tyytymistä siihen, että perhe-elämä nyt on vaan raskasta ja parasta mitä voi tehdä on heittää siitä herjaa. Minä kun halusin uskoa, että äitinä ja vielä kotiäitinä oleminen voisi olla ihan oikeasti tyydyttävää, palkitsevaa, rentoa ja onnellista. Toinen blogityyppi oli materialistiset lastetarvikeblogit, joiden keino tehdä äitiydestä mukavaa tuntui olevan hieno, uusi ja muodikas tavara.

En tietenkään ajattele, että näiden blogien pitäjien elämä vastaisi täysin blogin sisältöä. Tietysti heidän äitiyteensä kuuluu muutakin. Tämä oli kuitenkin se, jota netissä elämästä jaettiin. Minä olisin kaivannut sellaista blogia, joka olisi kannustanut ja inspiroinut minua siihen, miten minusta tulisi parempi äiti. En keksinyt muuta kuin perustaa oman blogin joka kertoisi tästä aiheesta. En minä tiennyt, miten minusta tulisi hyvä äiti joka nauttii koko sydämellä kotona olemisesta, mutta ajattelin, että kun vain alan kirjoittamaan, ehkä opin matkalla. Siksi blogin nimeksi tuli Onnellinen koti – ei siksi, että meidän koti olisi ollut jotenkin erityisen onnellinen, vaan siksi että me oltiin yhdessä päätetty etsiä, miten meidän kodista tulisi sellainen. Vastareaktiona lukemilleni blogeille halusin ottaa kulutuskriittisen näkökulman ja kirjoittaa pelkästään positiivisista asioista. Jos joku asia on ärsyttänyt, olen mieluummin ollut siinä kokonaan hiljaa ja tuonut esille sen toisen puolen, eli sen miten sen asian mieluummin toivoisin olevan. Jos vaikka jossain on puhuttu siitä miten taaperoimetys on typerää, en ole haukkunut sen sanojaa vaan kirjoittanut siitä mikä siinä on mielestäni hienoa. Toimin tässä siis vertaistukena itselleni. Etsin blogiani varten kauniita, hyviä asioita, otin selvää kiinnostavista asioista ja ilmiöistä, ja sen kautta sain jäsenneltyä vähän kerrallaan sitä, kuka minä olen äitinä.

Olen tosi iloinen, että olen kirjoittanut blogia nämä kaksi vuotta. Olen myös todella iloinen, että olen jaksanut kotiäitinä tähän asti, vaikka monesti olisi tehnyt mieli laittaa lapsi hoitoon ja mennä töihin, koska se olisi tuntunut helpommalta ratkaisulta. (Yleensä luovuttamisajatukset tulivat juuri ennen lomaa ja loman jälkeen motivaatio oli korkeimmillaan…) Nyt kuitenkin olen löytänyt vihdoinkin arvoni äitinä. Tosi vaikea kamppailu minulle on ollut se, josta olen blogissa kirjoittanut monesti: Kun oma itsearvo on ollut kiinni siitä mitä teen ja kuka olen toisten silmissä, kotiäitinä tunsinkin yhtäkkiä jääväni sivuun kaikesta ja tulevani ikään kuin näkymättömäksi. Olen kuitenkin onneksi oppinut löytämään arvoni kestävämmästä lähteestä, ja vihdoinkin sydämessäni tuntuu siltä minkä olen päässäni tiennyt jo pitkään. Se mitä teen kotona, on paljon arvokkaampaa kuin voisin tehdä missään muussa ammatissa. Siis onhan nekin tärkeitä, mutta niissä en ole korvaamaton. On tosi monia, jotka voivat tehdä samoja asioita joita minä olen tehnyt työkseni, ja tehdä ne paremminkin. Kukaan muu kuin minä ei kuitenkaan voi olla äiti minun pienelle lapselleni. Päiväkodin hoitajat eivät voi hoitaa ja kasvattaa lastani minua paremmin.

Nyt myös Kirppu on sen verran iso, että meillä alkaa olla oikeasti hauskaa. Yhdessä voi retkeillä, jutella, tehdä hauskoja asioita, leipoa, kokata, keskustella. Hän on sen verran iso, että välillä mä saan jopa lukea rauhassa kirjaa, ja Kirppu uskoo kun sanon hänelle, että odota vähän kun luen/juon kahvia/kirjoitan blogia/käyn suihkussa, tulen sitten leikkimään. (Pikku kakkosesta ja Maisasta on myös apua.) Luin jonkun kotiäidin haastattelun, jossa hän sanoi että häntä harmittaa että useimmat äidit eivät saa kokea sitä aikaa, kun lasten kanssa kotona olemisesta tulee oikeasti mukavaa, koska lapset laitetaan tarhaan ennen sitä. Minä toivon, että saan kokea sitä vielä pitkään.

Nyt kun minulla on tämä oma blogini, ne muut blogit joita itse luen ovatkin useimmat sellaisia sarkastisen huumorin blogeja, ja luen myös muutamaa tosi ihanaa tavarablogia. Ne ovat oikeastaan tosi hyviä ja hyvin kirjoitettuja blogeja, paljon suositumpiakin kuin omani. Niissä on myös sopivan tasaisesti niitä juttuja, joista olen niin eri mieltä että saan hyvän inspiraation kirjoittamiseen. 😉

Haltialassa

IMG_8079

Tänä syksynä meidän viikoista on yllättäen tullut aika kiireisiä. Useampana päivänä viikosta on jotain ohjelmaa, toisten lapsia meillä hoidossa tai Kirppu hoidossa muualla. Olen iloinnut tosi paljon kotiäitiryhmästä jonka kanssa olemme alkaneet tapaamaan kerran viikossa ja tehneet retkiä erilaisiin paikkoihin. Tai siis, tavanneet kaksi kertaa, koska muina kertoina olen ollut kipeänä tai matkoilla… Tästä eteenpäin toivottavasti kuitenkin kerran viikossa. Suunnitelmissa on mm. yhteisiä ompelutalkoita ja askartelua lapsille, nyt kun säät vielä sallivat yhteisiä retkiä jonnekin ulos. Nautin ihan tosi paljon siitä kun on enemmän ihmisiä ympärillä joiden kanssa voi olla rennosti ja kiireettömästi. Kun lapsilauma leikkii keskenään tyytyväisenä ja äidit istuvat sivussa tekemässä käsitöitä ja juttelemasta elämästä, tuntuu siltä että asiat ovat juuri niin kuin niiden pitäisikin olla.

IMG_8091

Retken kohokohta: Kieriminen alas mäkeä

Viime viikolla meidän kohteena oli Haltiala. Olen pyöräillyt siitä läpi monesti, mutta en ollut ollenkaan huomannut miten kiva paikka se on. Ulkona oli sikoja, kanoja, kalkkuna, vuohia ja lampaita. Eläimet olivat niin kesyjä että vuohia ja lampaita sai rapsutella ja silitellä aidan läpi, ja ruohon syöttäminen lampaille oli lapsista tosi kiehtovaa. Vielä kiehtovampaa oli kuitenkin se, että lampaat kakkasivat tosi usein, ja yhdellä oli pippeli josta lirahti pissaa. Sitten ne lampaat vielä makoilivat kakkaläjissä. Pihaan myös ajoi kaksi valtavaa puimuria, joista Kirppu innostui heti mutta seurueen tytöille ne vaikuttivat yhdentekeviltä. Pojan äitinä mulle oli ihan täysi yllätys että tytöt ei tykänneetkään puimureista. Niillä, jotka sanovat että sukupuolet ovat oikeasti ihan samanlaisia, ei varmaan ole lapsia.

IMG_8068

Eläimet ovat ulkona tavattavissa lokakuun puoliväliin asti. Haltialan kahvilan terassi on auki vielä syyskuun ajan. Useimpien suomalaisten kahviloiden tapaan tämäkään ei ollut erityisen innostava. Kahvia sai kuitenkin santsikupin ja tilavassa vessassa oli hoitopöytä ja potta. Vähän persoonallisemmilla tarjoiluilla Haltialastakin tulisi vielä paljon kivempi paikka!

IMG_8106

Luulin että pidän vain kesästä, mutta yllättäen nyt syksyn tullen tykkäänkin viettää aikaa ulkona vielä enemmän kuin kesällä. Meillä on yhteensä noin miljoona villapaitaa, ja on ihanaa kun jokainen niistä pääsee käyttöön ja ulkona ollessa on just sopivan lämmin. Kukat vielä kukkivat, nurmi on vihreää, mutta aurinko paistaa matalemmalta ja värjää kaiken kullanhohtoiseksi, kun puista satelee kirjavia lehtituiskuja. Syksyhän on tosi lumoavan kaunis vuodenaika. Minulla syksyyn liittyy myös tietty kaihoisa tunne, kun samaan aikaan jotain alkaa ja loppuu.IMG_8096

Kotiäidin säästövinkit

Tehty yhteistyössä CupoNationin kanssa

Yksi lukija kysyi minulta vähän aikaa sitten, miten saamme rahamme riittämään. Emme siis taida olla ainoa pienituloinen lapsiperhe. Tässä on muutama meidän kootuista vinkeistä!

1. Kierrätys

Kolmen kotiäitivuoden ainaka minusta on tullut systemaattinen kierrättäjä. Ostamme lähes kaikki vaatteet ja tavarat käytettyinä. Kirpputorien kiertämiseen pätee kaksi hyvin erilaista sääntöä: 1. Kun näkee jotain mistä pitää, se kannattaa ostaa heti. 2. Jos tietää tasan tarkkaan mitä tarvitsee, kannattaa olla sinnikäs eikä ostaa ensimmäistä vastaantulevaa.

Kun siis näen kivoja poikien vaatteita, ostan ne varastoon vaikka ne olisivat Kirpulle sopivia vasta parin vuoden päästä – yli 3-vuotiaiden poikien vaatteissa kun ne iloisen näköiset ja väriset (ja ehjänä säilyneet) alkavat olla häviävän pieni vähemmistö. Toisaalta kun tähän uuteen asuntoon hankittiin sohvaa, meillä oli tosi selkeä mielikuva siitä millainen sohva meille sopisi, ja kyttäsinkin Tori.fi:tä toista kuukautta ennen kuin vastaan tuli oikea materiaali, koko ja väri, ja sohva oli vielä vain pari vuotta käytetty Furninovan sohva alle 200 eurolla. Laatusohva kannatti, sillä se kestää käytön myös pomppulinnana.

Eri asioita kannattaa myös metsästää eri paikoista. Lasten sisävaatteet ostan yleensä lastenvaatteisiin erikoistuneilta kirpputoreilta, joista suosikkini on Vekarakirppis Helsingin Kumpulassa. Huonekaluja löytää parhaiten Tori.fistä, kun taas lasten ulkovaatteita on eniten Huuto.netissä. Olen mukana myös Facebookissa Lasten ulkovaatekirppis -ryhmässä. Omat vaatteeni ostan maaseudun kirpputoreilta, joissa hinnat ovat halvempia kuin Helsingissä, ja hippihenkisiä vaatteita seuraan Keijujen kirpputori -ryhmässä Facebookissa. Leluja ja pelejä on löytynyt sieltä sun täältä, ehkä eniten kuitenkin Kierrätyskeskuksesta. Sieltä löytyy hyvin myös keittiötarvikkeita ja astioita.

2. Nettikaupat ja alennuskoodit

Jos jotain pitää ostaa uutena, me ostetaan se usein netistä. Netissä on helppo vertailla hintoja ja löytää edullisin tarjous. Haen myös aina ennen ostoa, löytyisikö kyseiseen kauppaan jostain alennuskoodi. Hyvä paikka löytää alennuskoodeja on CupoNation, josta tarjouksia, alennusmyyntejä ja alennuskoodeja voi hakea kategorioittain. Alennuskoodeja löytyy nytkin mm. Reimalle, Lekmerille, Triumphille ja Urban Outfittersille.

3. Ruoka

Ruoka on oikestaan se, mistä me ei haluta säästää. Hyvä ja monipuolinen ravinto on kuitenkin terveyden perusta. Säästöä syntyy silti siitä, että me tehdään ruoka alusta asti itse ja syödään usein kasvisruokaa sesongin mukaan, talvella siis paljon juurespatoja ja -keittoja. Linssit ja pavut on myös hyvää ruokaa. Me syödään puuroa lähes joka aamu, ja saadaan se maistumaan erilaiselta eri päivinä marjoilla, omenapaloilla, rusinoilla, banaanilla ja kookosöljyllä. Uunipuuro on myös hyvä ja edullinen iltaruoka.

4. Aikapankki

Aikapankin kautta voi löytää ”ilmaiseksi” vaikka catering-apua, kampaajan, lastenhoitoa, siivousapua, tietokoneenkorjaajan… Minä olen ollut nyt jonkin aikaa Stadin aikapankin jäsenenä. Tästä en kerrokaan vielä enempää, koska aikapankkeilusta on tulossa ihan oma postauksensa myöhemmin.

5. Töitä kotoa?

Blogin pitämisessä voi mennä aika pitkään, ennen kuin sillä ansaitsee mitään. Minullakin meni vuosi, ennen kuin sain ensimmäiset yhteistyötarjoukseni. Nyt mukavaa piristystä arkeen tuovat satunnaiset tuotelahjat ja etenkin arvostelukappaleet kirjoista. Muitakin mahdollisuuksia netissä on. Esimerkiksi Fiverr.comin kautta voi tarjota erilaisia pieniä palveluksia viidestä dollarista. Tarjolla on ihan kaikkea, kannattaa käydä kurkkaamassa.

On monia perheitä, joilla tukiverkko on pieni ja jotka ovat valmiita maksamaan hyvin satunnaiselle lastenhoitajalle. Jos tämä kiinnostaa, kannattaa ilmoitella vaikka oman asuinalueen Facebook-ryhmässä. Yksi lapsi lisää menee aika mukavasti omien lasten seurana. Jos on valmis sitoutumaan vahvemmin, tukiperheistä on jatkuva pula ja työstä saa pienen korvauksen.

Moni ystäväni on mukana verkostomarkkinoinnissa ja jotkut tienaavatkin sillä ihan mukavasti. Itse olen ihan surkea myyjä enkä siksi ole halunnut lähteä tähän mukaan, mutta toisenlaiselle luonteelle vitamiini- ja voidepurkkien esittely leikkipuistoissa voi sopia.

6. Autuaampi on antaa kuin ottaa

Antaminen on ihanaa. Mutta jonkun pitää olla myös se, joka ottaa vastaan. Oma asenteeni tähän on, etten pyydä apua vaikka tili näyttäisi miinusta, mutta otan aina vastaan jos joku haluaa antaa. Jos haluan itse olla antelias ihminen, minun pitää mielestäni myös niellä ylpeyteni ja osata olla se, jota autetaan. Sekin helpottaa tätä, että tiedän että meidän rahatilanne on väliaikaista, emme ole enää kovin pitkään opiskeleva lapsiperhe.

Soita mummolle

Kuva napattu täältä

Kuva napattu täältä

Muistatteko parin vuoden takaisen soita mummolle -kampanjan? Minuun se iski. En ollut tullut ajatelleeksi, että vaikka mummolle ei olisi muuta kerrottavaa kuin se että koulussa on käyty, säitä on pidellyt tai Kirpun uusin vitsi, mummo odottaa silti soittoani ja ilahtuu siitä että soitan. Olen tosi onnellinen siitä, että molemmat mummoni ovat vielä elossa, ja toinen vielä niin hyvässä kunnossa että hänen luokseen voi mennä kylään mummolaan niin kuin lapsena, valmiiden herkkupöytien ääreen ja pyytämään käsityövinkkejä. Mummo on myös ainoa tietämäni ihminen itseni lisäksi, joka katsoo joskus Isä Matteon tutkimuksia. En tiedä mitä se kertoo sarjasta tai minusta.

Me lähdetään tänään Kirpun kanssa mummoni luokse viikoksi Pohjois-Savoon. Vähän jännittää, miten ensimmäistä kertaa nyt selviän tiukasta junan vaihdosta rattaiden, 2-vuotiaan ja matkalaukun kanssa, mutta kun tämän ensimmäisen kerran siitä selviää, ensi kerralla ei toivottavasti tarvitse jännittää. Matkan takia myös postaukset ensi viikolla ovat ehkä tavallista lyhyempiä, mutta ehkä matkan jälkeen minulla on taas uutta inspiraatiota kirjoittamiseen. Menomatkalla on mukana ainakin puikot ja kaksi kerää lankaa, joista syntyy toivottavasti todella trendikäs ja tällä kertaa myös oikean kokoinen syyspipo minulle. Jos se tulee parin viikon sisällä tänne esittelyyn, tiedätte että pipoprojekti onnistui. 🙂

Oma paikka

Naisella pitää olla omaa rahaa ja oma huone jos hän aikoo kirjoittaa, kirjoitti Virginia Woolf kirjassaan Oma huone. No, en ole lukenut sitä ja voi hyvin olla etten koskaan tule lukemaankaan, mutta kun asuu kaksiossa kahden muun kanssa, omaa tilaa välillä kaipaa. Myös muut asukkaat täällä kaipaavat minulle omaa tilaa silloin, kun minun maalaus- tai käsityöprojektit levittäytyvät olohuoneen isolle pöydälle viikkokausiksi odottamaan seuraavaa hetkeä, jolloin niitä voisi taas jatkaa.

Kirpulla on ollut oma kaappi ja nyt oma lasten pöytä, Siipalla on oma nurkkauksensa puolen kilometrin päässä yhden talon kellarissa jaetussa työhuoneessa. Minä olen odottanut omaani.. Ei se ole oma huone, mutta minulle se on juuri tarpeeksi. Ja onneksi elämme jo erilaista aikaa kuin Virginia Woolf – voin olla ihan rauhassa sen kanssa että meillä on yhteiset rahat ja yhteiset huoneet, kun myös päätökset niistä ovat yhteisiä ja tasavertaisia. Nykyään voi nainenkin laittaa yhteisen huoneen oven kiinni ja pyytää miehen ja lapset lähtemään pihalle.


lipasto

Ta-daa! Siellä ne maalit, kynät, liidut, kirjat, päiväkirjat ja kymmenet muistilaput joissa on tärkeitä viestejä itselleni saavat olla kaikessa rauhassa ja myös muita häiritsemättä. Nalle Puh -taulu on siinä ihan vain väliaikaisella sijoituspaikallaan, loppusijoitus lienee mökillä. Lipaston ylle olisi tarkoitus tulla muutamia meille tärkeitä valokuvia kehyksissään. Lipasto on peräisin mieheni isän tädiltä, ja on kulkenut suvussa nimellä ”Hilja-tädin piironki”.

Tämä on oma paikka, jossa tehdä sitä omaa juttua. Olen kadehtinut sellaisia ihmisiä, jotka lapsesta asti ovat olleet innostuneita jostakin asiasta ja heille on ollut selvää, mihin haluavat tämän elämänsä käyttää. Olen siis ajatellut, että minullahan ei sellaista ole, vaan innostun aina puolen vuoden välein jostain uudesta jota on hauskaa kokeilla. En ole tiennyt jo pienenä haluavani esteratsastajaksi, lääkäriksi, poliisiksi enkä trukinkuljettajaksi.

Tässä vähitellen kuitenkin, kun omaa aikaa on niin vähän että sen haluaa käyttää vain asioihin jotka ovat oikeasti minulle merkityksellisiä, olen alkanut löytää niitä asioita joita tehdessä vain tuntuu siltä että maailmassa asiat ovat oikealla kohdallaan. Sellaisia hetkiä on, kun avaan lipastoni ja alan kirjoittaa tai maalata kuvitusta sille mitä kirjoitin. Se tuntuu niin oikealta ja tärkeältä että ei sillä ole väliä julkaistaanko tekstejäni vai luenko niitä vain omille lapsilleni. Ja totta puhuen olen muistanut että onhan minullakin jotain jota olen tehnyt lapsesta asti – kirjoittaminen. Siitä asti kun 4-vuotiaana opin lukemaan ja kirjoittamaan, olen toimittanut omia lehtiä, kirjoittanut runoja ja tarinoita, kirjoittanut erilaisia blogeja kohta 14 vuotta. Kirjoittaminen on vain niin tuttua, niin itsestäänselvää, melkein samaa kuin eläminen, että en edes huomannut että sehän on se jota minä rakastan tehdä.

Samassa kirjassaan Woolf kirjoitti, että ”Niin kauan kun kirjoitat sitä mitä haluat kirjoittaa, vain se merkitsee jotain; eikä kukaan voi sanoa, merkitseekö se vuosien ajan vai vain muutaman tunnin.” Sama pätee varmasti muihinkin asioihin kuin kirjoittamiseen. Niin kauan kuin elän elämääni sydämeni pohjasta asti, rehellisenä omalle sydämelleni, se merkitsee jotakin, miettimättä sitä miellyttääkö se muita tai onko se muiden mielestä oikea tai hyödyllinen tai järkevä tapa elää, tehdä ja olla.

Kirppu ja mummolan yö

Juoda kahvia aamulla kaikessa rauhassa, ilman että kukaan vaatii minua leikkimään, pelaamaan, ulos, syliin, lisää aamupalaa… Siinä on jotain mitä olen kaivannut melkein joka aamu.

Kirppu oli nyt ensimmäistä kertaa yötä mummolassa ilman vanhempia. Oma ajatukseni oli, että Kirppu saa mennä yökylään sitten kun osaa itse kertoa, että haluaa sitä. Helmikuussa kun olimme vanhempieni kanssa vierekkäisissä hotellihuoneissa matkoilla, Kirppu heräsi keskellä yötä ja vaati päästä mummon luokse leikkimään. Tämä riitti minulle – päätin että Kirppu on valmis. Nyt Kirppu oli harjoitusyökylässä, koska olen Siipan kanssa lähdössä kesäkuussa viikonlopun kestävään avioparitapahtumaan jonnekin ihanaan kartanoon meren rannalle, ja halusin että Kirppu saa totutella yökylään ennen kuin joutuu olemaan kokonaisen pitkän viikonlopun erossa meistä.

IMG_6681En tiedä, kumpaa jännitti enemmän – minua vai Kirppua. Halusin valmistaa Kirppua (ja itseäni…) huolella tulevaan, ja ensiksi etsimme kirjastosta sopivaa luettavaaa. Olemme muutenkin pitäneet Tomppa-kirjoista, jotka ovat sillä tavalla poikkeavia kirjoja pienille lapsille, että ne eivät ole äärimmilleen yksinkertaistettuja juoneltaan ja kuvitukseltaan, vaan juuri niin poukkoilevia kuin pienen lapsen mielikin. Jokainen äiti tietää, että vaikka kirjastoreissu taaperon kanssa ei ole sellaista kuin Maisa-kirjassa – mennään hymyilevinä kirjastoon, lainataan kirjat, lähdetään ulos, luetaan kirjaa. Ei, meidän 150 metrin kirjastomatkalla ensin mennään katsomaan mopoa, sitten juoksennellaan mäkeä ylös alas, käydään katsomassa naapuritalon numerokylttiä, keskustellaan siitä miksi emme voi mennä naapurissa olevaan kirjastoon bussilla, neuvotellaan kiivetäänkö portaita edestakaisin nyt vai paluumatkalla, houkutellaan lasta että enää pari metriä, mentäiskö jo…

IMG_6682Tämä Tomppa-kirja toimi hyvin tarkoitukseensa. En lukenut tekstejä kirjasta, vaan selitin kuvien avulla mitä Kirpun mummolareissulla tulee tapahtumaan. Laitoin kirjan myös mummolareppuun mukaan, sillä kirja toimii myös hyvä valmentautumismateriaalina mummoille. Samoin mukaan lähti muitakin tuttuja asioita turvaa tuomaan, kuten oma peitto, nalle ja muita kirjoja, joita viime aikoina on paljon luettu. Kirpun oma valinta oli ottaa mukaan sorminuket, joilla Kirppu leikkii aina samaa leikkiä: nukeille tulee joko pissahätä tai kakkahätäja pitää mennä äkkiä potalle. Sitten viedään potan sisältö vessaan ja nukeilta pestään peppu.  Tätäkin asiaa käydään nyt monella tavalla läpi. 🙂

Aamulla sitten selvisi, kumpaa oli jännittänyt enemmän. Minä olin valvonut aamuneljään kun en osannut nukkua ilman sitä toista tuhisevaa nyyttiä kainalossa. Mutta se oli oikeastaan tosi hauskaa että ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen sai valvoa auringonnousuun asti, ja otin kyllä siitä ilon irti. Meillä oli vihdoinkin sitä parisuhteen laatuaikaa, ja kun Siippa nukahti löysin Netflixistä sattumalta lempilajityyppiäni, eli gospelkuoroelokuvan 😉 . Eihän valvomisella ole mitään väliä silloin, kun kerrankin tietää saavansa nukkua ihan niin pitkään kuin haluaa.

Vaari ja Kirppu soittivat aamulla ja sain kuulla, että Kirppu oli nukkunut yön tyytyväisenä kun vain oli ensin malttanut mennä nukkumaan, eikä ollut herännyt kertaakaan ennen aamukahdeksaa. Kirppu totesi minulle puhelimessa, että ”lisää mummolaa”, ja jatkoi leikkejään. Minä jatkoin kiireetöntä aamua, jona ei tarvinnut piilottaa aamukahvitraditionani reilun kaupan 70%-suklaapalaa kahvikupin taakse. Tuntui, että oli ensimmäinen vapaapäivä 2,5 vuoteen. Onhan vapaahetkiä ollutkin, mutta ne ovat menneet joko lepäämiseen tai kaiken sen tekemiseen mitä muuten ei ehdi – niissä ei ole ehtinyt olemiseen asti. Enpä olisi osannut vielä kaksi ja puoli vuotta sitten kuvitella, että ihminen voi jaksaa näin pitkän ajan ilman oikeaa vapaapäivää, ja vielä viidesosan siitä univajeisena. Huh. Mutta me jaksettiin, ja siitä pitäis antaa mitali!

Ihanaa myös tietää, että tästä tämä vain helpottaa ja elämään tulee väljyyttä. Lapset kasvavat.

IMG_6713