Keskeneräisiä blogiprojekteja, osa 2

Jonkin aikaa sitten kerroin, että päätin opetella pitämään kotimme siistinä. Ajattelin kertoa erilaisista keinoista opetella sitä, ja miten ne meillä onnistuivat.

No, mikään niistä ei onnistunut.

IMG_8365

Ongelman ratkaisu

Ensiksi kokeilin Flyladyn 30 päivän ohjelmaa, jossa joka päivä opetellaan uusi rutiini kodin pitämiseksi järjestyksessä. Ensimmäisenä päivänä piti opetella olemaan jättämättä tiskejä aamuksi. Toisena päivänä pukeutumaan nätisti. Tämä oli mieluisa tehtävä, ja ainoa kohta ohjelmasta jolla oli kestävää vaikutusta. Kolmantena päivänä piti kiinnittää muistilappuja asioista joita oli opettelemassa, ja sitä pidemmälle en päässyt. En edes katsonut, mitä tulevat päivät tulisivat tullessaan. Huomasin nimittäin, että jo ensimmäinen askel oli liian haastava.

Seuraavaksi kokeilin yksinkertaisempaa lähestymistapaa. Ajattelin laittaa joka päivä herätyskellon soimaan 30 minuutin päästä ja varata sen hetken siivoamiseen. Saisin siivota ihan mitä vaan, mutta se 30 minuuttia pitäisi kestää. Sain kyllä järjestettyä vessan kaapin. Sitten se vain jotenkin unohtui. En edes muista, miten.

Sitten yritin ihan muuten vaan enemmän.

Ja tämän jälkeen luovutin. Päädyimme takaisin siihen järjestykseen, että minä hoidan ne muutamat kotityöt joista pidän, ja Siippa saa hoitaa loput, koska tietää että saan harvoin aikaiseksi mitään mikä ei ole minusta miellyttävää. Minä siis teen ruokaa, pesen pyykit, hoidan tekstiilit ja vaatteet, siivoan vessan ja joskus keittiönkin. Irti päästäminen teki elämästä heti miellyttävämpää, energiaa jäi enemmän siihen mistä niin usein olen puhunut, äitiydestä nauttimiseen.

Fakta kuitenkin on, että kyllä minäkin nauttisin äitiydestä enemmän siistissä kodissa. Onneksi meille tuli kotiin pelastava enkeli: Uusavuttoman ekokoti -blogin pitäjä, joka on ammattisiivooja ja yliopisto-opiskelija -tuloksena siivousniksejä akateemisella tarkkuudella. Tämän blogin lukeminen on ollut minulle tajuntaa avartava kokemus. Minä toden totta en ymmärrä mitään siivoamisesta. Luen silmät pyöreinä, kun blogissa ohjeistetaan sellaisten asioiden siivoamista, joita minä en tiennyt olevan olemassakaan. Tai että joku oikeasti tuulettaa vaatteet joka päivä käytön jälkeen. (Meillä on jokaisella oma vaatekasansa eteisessä tai makuuhuoneessa.)

IMG_8371Löysimme toisemme Stadin aikapankista. Aikapankki on keino auttaa toisia ja saada apua. Apu verotetaan toveissa, joka tarkoittaa sitä että yksi tunti työtä vastaa yhtä tovia. Tämä tekee kaikesta työstä tasa-arvoista, mikä on minusta Aikapankin viehättävimpiä piirteitä. Se, miten palkat määrittyvät, on minusta tuntunut aina tosi epätasa-arvoiselta. Siis ei vain yrityspomojen optiot, vaan myös se, että miksi ihmeessä opettajan/urheilijan/siivoojan/insinöörin työ olisi jotenkin eriarvoista? Voidaanhan siihen vedota, että kun niihin on eri asteinen koulutus, mutta jos siivoojaksi voisi valmistua yliopistosta, niin eiköhän useammat niin tekisi palkan perässä. Ja toisaalta, ei kuitenkaan loppupeleissä ole vain omaa ansiota, millaisen koulutuksen hankkii. Ei minusta ihminen tai hänen työpanoksensa ole yhtään sen vähäarvoisempi, vaikka ei ole sattunut syntymään tarpeeksi älykkääksi päästäkseen TKK:lle. (Näin puhuu yliopiston kesken jättänyt matalapalkka-alalle kouluttautunut ”kutsumustyöntekijä”, jota pänni joka päivä se, miten niin arvokkaasta työstä maksettiin niin vähän palkkaa. ”Koska sun koulutus on huonompi.”)

Mutta se siitä. Aikapankissa on tarjolla tosi monenlaisia palveluja ja sinne voi jättää kaikenlaisia avunpyyntöjä. Minä olen tarjonnut nettisivujen tekoa ja blogineuvontaa ja jätin pyynnön siivousavusta. Matkan varrella jouduin myös huomaamaan Aikapankin haasteen, sillä vapaaehtoisuuteen perustuva auttaminen ei toimi ihan samalla tavalla kuin siivoojan palkkaaminen siivousfirmasta. (Sitäkin olemme kerran kokeilleet.) Ensimmäisestä viidestä, joiden kanssa viestittelin, kaksi ei enää vastannut, kaksi perui paria päivää ennen ja yksi ihan viime hetkellä. Siinä oli sentään se hyvä puoli, että tästä ärsyyntyneenä puunasin meidän keittiön siistimmäksi kuin ikinä. Toisaalta vapaaehtoinen auttaminen on Aikapankissa myös parasta. Siitä tulee hämmentävän hyvä olo, ja sitoutua voi juuri sen verran ja niissä asioissa, jotka itsestä tuntuvat sopivilta.

IMG_8375

Olenko ainoa, joka on ihmetellyt, miten ne uunin ikkunat on tarkoitus puhdistaa sieltä välistä?

Laitoin lopulta tosi tarkan vaihtopyynnön. Halusin jonkun siivoamaan meidän jääkaapin, uunin, roskakaapin ja pesemään ikkunat. Silloin siivousenkelimme löysi perille. Hän on viettänyt meillä kaksi päivää siivoamassa, samalla kun minä annoin blogineuvontaa kuvankäsittelystä, hakukoneoptimoinnista ja yhteistyökumppaneiden löytämisestä. Katsoin myös samalla tarkkaan, miten ne ikkunat oikestaan kuuluisi pestä, ja huomasin tehneeni kaiken väärin. Olin satsannut aineisiin ja säästänyt välineissä, kun olisi pitänyt tehdä toisinpäin.

Ja, mikä parasta – se tulee meille vielä uudestaan!

Possusta perheenäidiksi

Oletteko koskaan ihmetelleet, miksi perhelehdissä ei kirjoiteta siivoamisesta – vai olenko ainoa joka sitä ihmettelee? Välillä blogeja ja perhelehtiä lukiessani tuntuu siltä, että olen ainoa joka ei osaa pitää kotiaan järjestyksessä. Siivoaminen on lapsesta asti ollut minulle vaikeaa ja vastenmielistä, enkä ole onnistunut kehittämään sellaisia järkeviä siivoustapoja, kuten että laittaisin astiat tiskikoneeseen tai vaatteet kaappiin käytön jälkeen. Ei, tällä hetkellä meidän eteisessä on kaksi tuolia ja yksi naulakko joissa on kasoissa pari kertaa käytettyjä vaatteita.

Onneksi en kuitenkaan ole yksin! Siivousblogit eivät ole vain vielä rantautuneet Suomeen asti, perheenäiti siivoamassa ei ole täällä kovin trendikäs aihe. Olen sen sijaan lukenut paria amerikkalaista siivousblogia, jossa siivouksessa laiskat mammat opettelevat pitämään kotiaan kunnossa ja jakavat vinkkejä muillekin. Näistä mielestäni hauskin on ollut A Slob Comes Clean, jossa on hyviä kuvia ja humoristinen ote. Suomalaisista blogeista olen lukenut pitkään Kyllä äiti tietää -blogia, jossa on ohjeet ihan mihin tahansa mitä kotona tarvitsee tehdä.

Nyt aion kuitenkin kantaa oman korteni kekoon ja kirjoittaa myös siitä, miten olen päättänyt ottaa vastuun kodistani ja löytää minulle sopivan tavan saada se tarpeeksi siistiksi. Ehkä projektista kirjoittaminen blogiin nimittäin tehostaa päätösten vaikutusta… Tästä alkaa siis matkani possusta perheenäidiksi, jossa aion kasvaa aikuiseksi myös siinä miten hoidan kotini. Kodissani tulee todennäköisesti aina olemaan boheemi värien sekoitus ja tavaroita paikoissa joissa et olettanut niitä pidettävän, mutta haluan kotini olevan tarpeeksi siisti siihen, että sotku ei aiheuta stressiä vaan koti ympäristönä on rauhoittava ja rentouttava.

Siispä viime viikolla kellon lyödessä kaksitoista ja kaikkien muiden ollessa nukkumassa, salama välähti ja kaapin ovi narahti ja… kassillinen sekalaisia leluja löysi paikkansa olohuoneen siitä salaperäisestä kaapista, joka piti ostaa Ikeasta kaikkia niitä tavaroita varten joille ei keksitty muuta paikkaa, ja jonka sisällöstä minulla on vain summittainen käsitys. Leluista oli helppo aloittaa – tuomion kaappiin joutumisesta saivat kaikki lelut, joilla en ole nähnyt Kirpun leikkivän edelliseen kuukauteen. Näitä olikin melkein puolet leluista, sillä tällä hetkellä leikkeihin kelpaavat lähinnä palapelit, junarata ja erilaiset askartelut, lajittelut ja muut. Jo tieto siitä että puolet leluista on tavoittamattomasta, huojensi sydäntä. Olohuoneen lattiaa huojensi se, että suurin osa leluista mahtui nyt lelukaappiin sulassa sovussa… sillä ensimmäinen askel siistiin kotiin on vähän tavaraa ja paljon säilytystilaa. (Jonain päivänä on vielä päätettävä lelujen lopullisesta sijoituspaikasta, mitkä lähtevät kiertoon ja mitkä ehkä voisivat tulla leikkeihin myöhemmin.)

IMG_6192

Näin paljon sitä lähti!

IMG_6193Onko tämä mielestäsi paljon vai vähän leluja? Minkä verran leluja lapselle on sopivasti, entä lisääntyykö tarvittavien lelujen määrä huomattavasti lapsen kasvaessa? (Eivät tässä tosin ole kaikki, ehkä noin puolet Kirpun leluista.) Vastaus riippuu paljon siitä, keneltä kysyy. Meidän 60-vuotias ystävä oli yllättynyt lelujen määrästä ja sanoi että hänen lapsuudessaan yhdellä lapsella oli keskimäärin yksi lelu, ja kaksi oli jo luksusta. Mutta tuttujen luona olen nähnyt lasten huoneita jotka on kuorrutettu leluilla lattiasta kattoon…