Leikkiä, luovuutta ja logiikkaa – mukana alennuskoodi Minä Itse -verkkokauppaan!

Tässä on yhteistyö, josta olen tosi iloinen. Arvostan ihan valtavasti naisia, jotka hoitavat lapset kotona ja sen lisäksi perustavat hoitovapaalla vielä oman yrityksen. Sellainen on Minä itse -kaupan ja blogin perustaja, joka on ihan tavallinen montessoripedagogiikasta kiinnostunut äiti, joka halusi tuoda montessorivälineitä ja muita kehittäviä leluja kaikkien lasten saataville koteihin.

Minä sain valita kaupan valikoimasta jonkun tuotteen meille. Valinta oli tosi vaikea, koska kaupassa on niin monia kiehtovia leluja! Mietin myös pitkään, vuokraisinko leluja kahdeksi kuukaudeksi, jolloin hinta olisi neljäsosa kauppahinnasta, ja voisin kokeilla paljon useampaa tuotetta, vai otanko jonkun tuotteen meille omaksi. Lopulta päädyin valitsemaan yhden kuuluisista Fröbelin lahjoista, sellaisen joka vaikutti sellaiselta josta Kirppu juuri nyt voisi innostua, mutta josta löytyisi tekemistä myös vuosiksi eteenpäin.

IMG_8206

Kaikki tietävät Fröbelin palikat, mutta minulle oli arvoitus mitä ne ovat ennen kuin aloin lukemaan Minä itse -blogia, jossa annetaan käyttöideoita kaupan tuotteille. Friedrich Fröbel eli 1800-luvun alkupuoliskolla, ja oli Saksassa varhaiskasvatuksen ja lastentarha-aatteen varhaisia kehittäjiä. Fröbelille oli tärkeää tukea kasvatuksessa lapsen omatoimisuutta ja luovuutta. Hän halusi kehittää leluja, joita voisi käyttää monella eri tavalla. Lapsi sai siis käyttää omaa mielikuvitustaan ja luovuuttaan keksiessään, mitä kaikkea annetuilla välineillä, tai kuten Fröbel sanoi, lahjoilla, voisi tehdä. Lahjat oli suunniteltu annettavaksi yksi kerrallaan lapsen kehittyessä. Ensimmäiset lahjat sopivat vauvaikäisille. Tästä linkistä voi käydä katsomassa Minä itse -kaupasta Fröbelin lahjoja. Niissä saa käyttää itsekin mielikuvitusta, kun miettii, mihin tuokin on tarkoitettu. Sitä on niin tottunut siihen, että kaikki lelut on tarkoitettu käytettäväksi tietyllä tavalla, että on melkein häiritsevää kun näitä ei ole! Lapsilla sitä ongelmaa tosin ei ole, sillä lapset ovat luonnostaan luovia. Sitä vain toivoisi, että se luovuus säilyisi aikuisikään saakka.

fröbelj2

Päätin antaa Kirpun keksiä itse, mitä tällä voisi tehdä ja olla mukana sillä tavalla, kuin hän toivoo. Toinen Fröbelille tärkeä asia lahjoissa oli se, että ne kehittivät vuorovaikutusta aikuisen ja lapsen välillä, kun niitä tutkittiin yhdessä.

Aluksi käytiin tällainen keskustelu:

K: – Mikä tämän lelun nimi on?

Minä: – Ööö… no… tää on sellainen Fröbelin lelu.

K: – Ai fööbelin lelu! Tää on tosi mukava! Minä tykkään tästä!

Nopeasti Kirppu keksi, että haluaisi laittaa nuppeja lautaan kanssani vuorotellen. Nauhat eivät vielä kiinnostaneet. Kun kaikki reiät olivat täynnä, keräsimme takaisin nupit väri kerrallaan. Tämä vaihe oli haastavampi, ja tässä ohjasin enemmän. Halusin pitää kiinni siitä, että tällaiset pelit ja leikit siivotaan aina lopuksi pois ja laitetaan paikoilleen hyllyyn leikin loputtua. Nuppien pois ottaminen oli myös hieman vaikeampaa kuin laittaminen. Se näytti hyvältä kynäotteen harjoitukselta. Kun katsoin kelloa, yllätyksekseni meillä oli mennyt tunti tätä lahjaa tutkiessa. Aika tuntui paljon lyhyemmältä! Itse ehdin siinä ajassa keksiä jo monta tapaa, miten lautaan voisi naruilla ja tapeilla tehdä kuvioita tai pelata erilaisia pelejä. Fröbel ei varmaan tajunnut silloin 1800-luvulla, että teki samalla nykyajan lapsille pikseligrafiikan alkuoppitunnin – miten pienistä pisteistä muodostuu kuvia. Tapeista onkin rakennettu jo niin taloja kuin hirmuisia pelottavia mörköjäkin.

Odotan myös kiinnostuksella, miten Kirpun pari vuotta vanhempi ystävä Meritähti tällä leikkii, kun tulee meille ensi kerralla hoitoon.

IMG_8227

Minä itse -verkkokauppa tarjosi myös Onnellisen kodin lukijoille -10% alennuskoodin, joka on voimassa lokakuun loppuun asti! Kannattaa käydä selailemassa kaupan tarjontaa jo siksi, että sieltä saa huimasti inspiraatiota siihen, miten erilaisia kehittäviä leluja voikaan olla, sellaisia joita ei tavallisissa lelukaupoissa näe. Yllättävää on myös huomata, miten monet nykyiset kehittävät lelut pohjautuvat tavalla tai toisella noihin montessori-pedagogiikassa käytettyihin leluihin ja tarvikkeisiin.

MI_banneri_onnellinen_koti

Vinkkinä muuten, että jos aina ihmettelet, mitä veisit lasten kavereille synttärilahjaksi, niin nämä lahjatilahduttavat niin lasta kuin valistuneita vanhempiakin, jotka haluavat niitä puisia, kehittäviä leluja. Lelujen hinnat ovat noin kympistä ylöspäin. Kympillä saa esimerkiksi monia kivoja eläinpalapelejä, joilla voi opetella samalla eläinten osia. Joissain näkyy myös eläimen luuranko palojen alla. Itse olen katsellut sillä silmällä tasapainovaakaa.

Alennuskoodi on onnellinen1 ja se on voimassa Minä itse -kaupassa 31.10 asti.

Voit vinkata alennuskoodista myös kavereillesi, jotka ovat montessorivälineistä kiinnostuneita.

Superhelppo linssikeitto

Kuukauden viimeisiä päiviä eletään. Vaikka tili näyttäisi tyhjää ennen palkkapäivää, ei kuitenkaan tarvitse syödä huonosti, sillä tämän linssikeiton ainekset maksavat vain noin kolme ja puoli euroa (jos mausteet löytyvät hyllystä jo valmiiksi). Ja tämä on TOSI hyvää!

Mausteinen linssikeitto

Annos yhdelle keskikokoiselle nälkäiselle perheelle

  • IMG_8156400g punaisia linssejä
  • 500 g tomaattimurskaa
  • vettä
  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 2 cm pala inkivääriä
  • 2 rkl voita
  • 2 tl juustokuminaa
  • 2 tl korianteria
  • 1 tl paprikaa
  • ruususuolaa maun mukaan
  • 2 dl turkkilaista/ bulgarialaista/ kreikkalaista jugurttia – siis sellasta maustamatonta, paksua, rasvaista ja hyvää

Kuullota sipulisilppu voissa kattilan pohjalla. Lisää pieneksi pilkottu inkivääri ja valkosipuli, paista 30 sekuntia. Lisää muut mausteet paitsi suola, ja paista vielä 30 sekuntia. Lisää kattilaan tomaattimurska. Käytä tomaattimurskapurkkia veden mittaamiseen, lisää kattilaan kaksi purkillista vettä. Lisää 1 tl suolaa. Lisää huuhdellut linssit ja keitä miedolla tulella pakkauksen ohjeen mukainen aika (n. 10 min). Lisää lopuksi jugurtti ja kiehauta vielä. Lisää suolaa, jos tarpeen.

Tiesitkö muuten, että linsseissä on enemmän proteiinia kuin lihassa ja yhtä paljon kuitua kuin ruisleivässä?

Pottastressi

Jotenkin tässä potalle opettelussa liikutaan minun mielestä lapsen yksityisyydensuojen rajoilla. En ihan tiedä, onko minulla oikeutta kertoa julkisesti näin henkilökohtaisesta lapseeni liittyvästä asiasta. Siksi pidän tämän postauksen lyhyenä, mutta aihe tuntuu kuitenkin niin tärkeältä että haluan jakaa tämän kokemuksen.

IMG_7551

Me lähdettiin kesällä aika rennosti ja luottavaisin mielin kokeilemaan pottaharjoittelua. Tai oikeastaan puskapissaamista – mökillä oli helppoa ottaa housut pois ja käskeä tunnin välein puun juurelle. Luulin, että Kirppu olisi ihan valmis luopumaan vaipasta, onhan hän jo 2,5-vuotias, tunnistaa tarpeensa ja on jo pitkään tiennyt, mitä varten se potta on olemassa. Luulin että pääsimmekin helpolla, sillä kokeilu lähti käyntiin tosi hyvin ja Kirppu osasi olla koko päivänkin ilman vaippaa, vahinkoja juuri sattumatta.

Sitten alkoi pottastressi. Kirppu oli jatkuvasti huolissaan siitä, onko hänellä vaippaa vai ei, ja alkoi tekemään niitä vahinkoja ihan tahallaan – myöhemmin tajusin että se oli siksi, että sai silloin vaipan päälleen. Minä huolestuneena vanhempana (kun kaverinkin lapsi oli ilman vaippaa jo 2-vuotiaana!) jatkoin silti kokeilua ja molemmat aloimme olla asiasta hermostuneita. Lopulta kävi lasta sääliksi ja päätin antaa olla jonkin aikaa. Harjoittelullehan tekee vain hallaa, jos sitä tarvitsee tehdä väkisin. Nyt oikeastaan olemme lopettaneet harjoittelun, ja Kirppu saa olla ilman vaippaa vain silloin kun itse sitä toivoo – noin kerran viikossa.

Minulla on kuitenkin ollut asiasta vähän huolestunut olo. Että eikö sen jo pitäisi. Kun muutkin jo. Onneksi päädyin sattumalta tekemään Vau.fi:n Onko lapsesi valmis potalle? -testin. Toisin kuin useimmissa testeissä, tässä testissä oli jotain järkeä. Nimittäin tervettä maalaisjärkeä. Joskun toivon että minullakin olisi sellaista enemmän, ettei minun tarvitsisi oppia sitä nettitestistä. Testissä muutaman helpon kysymyksen avulla voi määritellä, onko sinun lapsesi iästä riippumatta juuri nyt valmis aloittamaan kuivaksi opettelua. Kysymykset ovat sellaisia, kuin haluaako lapsesi itse mennä potalle ja puhuuko hän siitä, että haluaisi käyttää alushousuja. No, meillä puhutaan siitä että alushousuja ei haluta käyttää missään nimessä, vaikka niissä kuinka olisi Angry Birdsin kuva. Ehkä siitä voisi päätellä jotain. Tämä testi antoi minulle siis synninpäästön: Eri lapset ovat valmiita eri ikäisinä (jos eivät ole vauvasta asti vaipattomaksi opetettuja). Niinpä. Opetellaan sitten, kun Kirppu on valmis.

Sitä paitsi toisessa Vau.fi:n artikkelissa sanotaan, että liian varhain aloitetut pottatreenit voivat olla lapselle haitallisia, koska virtsarakko ei pääse rauhassa kehittymään. Tämä voi johtaa mm. yökasteluun ja virtsatietulehduksiin. Asiasta on tosi monenlaisia mielipiteitä, mutta kiva että mielipiteiden ja tutkimustulosten valintatalosta löytyi yksi meillekin sopiva. 😉

Ärsytysenergialla blogi pystyyn

Nyt aion paljastaa, miksi aloitin blogini pitämisen. Vastaus voi olla aika yllättäväkin. Blogini nimittäin oli alunperin protesti.

Minun oli lapsen synnyttyä tosi vaikeaa solahtaa äiti-identiteettiin. Olin haaveillut teinitytöstä asti naimisiin menosta, lapsista, perhe-elämästä ja kotiäitinä olemisesta. Olin kuvitellut, että kotiäitinä oleminen olisi jotain mikä sopisi minulle kuin kermavaahto kaakaoon, mutta alkuaika olikin väsymyksen äärirajoilla kamppailua ja mikään ei tuntunut osuvan kohdalleen. Siinä vielä epävarmuudessani ylisuoritin äitiyttä ja huolehdin ja hermostuin jokaisesta pienestä asiasta, niin kuin vaikka siitä, oliko Kirppu nyt ollut tarpeeksi kantoliinassa vai oliko se raukkaparka nyt ihan yksin kun joutui pötköttelemään hetken itsekseen lampaantaljalla.

Jossain vaiheessa hoksasin että on olemassa äitiblogeja. Etsin niistä tukea sen löytämiseen, millainen minä olisin äitinä, mutta en valitettavasti löytänyt yhtäkään blogia jota olisin halunnut lukea. Kaikki muutkin tuntuivat kamppailevan äitiyden kanssa, mutta useimpien selviytymiskeinona siihen oli sarkastinen huumori. Kyllähän se auttaa ottamaan etäisyyttä hankaliin asioihin elämässä, mutta ei se kuitenkaan lopulta vie niistä eteenpäin. Siihen jääminen on minusta tyytymistä siihen, että perhe-elämä nyt on vaan raskasta ja parasta mitä voi tehdä on heittää siitä herjaa. Minä kun halusin uskoa, että äitinä ja vielä kotiäitinä oleminen voisi olla ihan oikeasti tyydyttävää, palkitsevaa, rentoa ja onnellista. Toinen blogityyppi oli materialistiset lastetarvikeblogit, joiden keino tehdä äitiydestä mukavaa tuntui olevan hieno, uusi ja muodikas tavara.

En tietenkään ajattele, että näiden blogien pitäjien elämä vastaisi täysin blogin sisältöä. Tietysti heidän äitiyteensä kuuluu muutakin. Tämä oli kuitenkin se, jota netissä elämästä jaettiin. Minä olisin kaivannut sellaista blogia, joka olisi kannustanut ja inspiroinut minua siihen, miten minusta tulisi parempi äiti. En keksinyt muuta kuin perustaa oman blogin joka kertoisi tästä aiheesta. En minä tiennyt, miten minusta tulisi hyvä äiti joka nauttii koko sydämellä kotona olemisesta, mutta ajattelin, että kun vain alan kirjoittamaan, ehkä opin matkalla. Siksi blogin nimeksi tuli Onnellinen koti – ei siksi, että meidän koti olisi ollut jotenkin erityisen onnellinen, vaan siksi että me oltiin yhdessä päätetty etsiä, miten meidän kodista tulisi sellainen. Vastareaktiona lukemilleni blogeille halusin ottaa kulutuskriittisen näkökulman ja kirjoittaa pelkästään positiivisista asioista. Jos joku asia on ärsyttänyt, olen mieluummin ollut siinä kokonaan hiljaa ja tuonut esille sen toisen puolen, eli sen miten sen asian mieluummin toivoisin olevan. Jos vaikka jossain on puhuttu siitä miten taaperoimetys on typerää, en ole haukkunut sen sanojaa vaan kirjoittanut siitä mikä siinä on mielestäni hienoa. Toimin tässä siis vertaistukena itselleni. Etsin blogiani varten kauniita, hyviä asioita, otin selvää kiinnostavista asioista ja ilmiöistä, ja sen kautta sain jäsenneltyä vähän kerrallaan sitä, kuka minä olen äitinä.

Olen tosi iloinen, että olen kirjoittanut blogia nämä kaksi vuotta. Olen myös todella iloinen, että olen jaksanut kotiäitinä tähän asti, vaikka monesti olisi tehnyt mieli laittaa lapsi hoitoon ja mennä töihin, koska se olisi tuntunut helpommalta ratkaisulta. (Yleensä luovuttamisajatukset tulivat juuri ennen lomaa ja loman jälkeen motivaatio oli korkeimmillaan…) Nyt kuitenkin olen löytänyt vihdoinkin arvoni äitinä. Tosi vaikea kamppailu minulle on ollut se, josta olen blogissa kirjoittanut monesti: Kun oma itsearvo on ollut kiinni siitä mitä teen ja kuka olen toisten silmissä, kotiäitinä tunsinkin yhtäkkiä jääväni sivuun kaikesta ja tulevani ikään kuin näkymättömäksi. Olen kuitenkin onneksi oppinut löytämään arvoni kestävämmästä lähteestä, ja vihdoinkin sydämessäni tuntuu siltä minkä olen päässäni tiennyt jo pitkään. Se mitä teen kotona, on paljon arvokkaampaa kuin voisin tehdä missään muussa ammatissa. Siis onhan nekin tärkeitä, mutta niissä en ole korvaamaton. On tosi monia, jotka voivat tehdä samoja asioita joita minä olen tehnyt työkseni, ja tehdä ne paremminkin. Kukaan muu kuin minä ei kuitenkaan voi olla äiti minun pienelle lapselleni. Päiväkodin hoitajat eivät voi hoitaa ja kasvattaa lastani minua paremmin.

Nyt myös Kirppu on sen verran iso, että meillä alkaa olla oikeasti hauskaa. Yhdessä voi retkeillä, jutella, tehdä hauskoja asioita, leipoa, kokata, keskustella. Hän on sen verran iso, että välillä mä saan jopa lukea rauhassa kirjaa, ja Kirppu uskoo kun sanon hänelle, että odota vähän kun luen/juon kahvia/kirjoitan blogia/käyn suihkussa, tulen sitten leikkimään. (Pikku kakkosesta ja Maisasta on myös apua.) Luin jonkun kotiäidin haastattelun, jossa hän sanoi että häntä harmittaa että useimmat äidit eivät saa kokea sitä aikaa, kun lasten kanssa kotona olemisesta tulee oikeasti mukavaa, koska lapset laitetaan tarhaan ennen sitä. Minä toivon, että saan kokea sitä vielä pitkään.

Nyt kun minulla on tämä oma blogini, ne muut blogit joita itse luen ovatkin useimmat sellaisia sarkastisen huumorin blogeja, ja luen myös muutamaa tosi ihanaa tavarablogia. Ne ovat oikeastaan tosi hyviä ja hyvin kirjoitettuja blogeja, paljon suositumpiakin kuin omani. Niissä on myös sopivan tasaisesti niitä juttuja, joista olen niin eri mieltä että saan hyvän inspiraation kirjoittamiseen. 😉

Haltialassa

IMG_8079

Tänä syksynä meidän viikoista on yllättäen tullut aika kiireisiä. Useampana päivänä viikosta on jotain ohjelmaa, toisten lapsia meillä hoidossa tai Kirppu hoidossa muualla. Olen iloinnut tosi paljon kotiäitiryhmästä jonka kanssa olemme alkaneet tapaamaan kerran viikossa ja tehneet retkiä erilaisiin paikkoihin. Tai siis, tavanneet kaksi kertaa, koska muina kertoina olen ollut kipeänä tai matkoilla… Tästä eteenpäin toivottavasti kuitenkin kerran viikossa. Suunnitelmissa on mm. yhteisiä ompelutalkoita ja askartelua lapsille, nyt kun säät vielä sallivat yhteisiä retkiä jonnekin ulos. Nautin ihan tosi paljon siitä kun on enemmän ihmisiä ympärillä joiden kanssa voi olla rennosti ja kiireettömästi. Kun lapsilauma leikkii keskenään tyytyväisenä ja äidit istuvat sivussa tekemässä käsitöitä ja juttelemasta elämästä, tuntuu siltä että asiat ovat juuri niin kuin niiden pitäisikin olla.

IMG_8091

Retken kohokohta: Kieriminen alas mäkeä

Viime viikolla meidän kohteena oli Haltiala. Olen pyöräillyt siitä läpi monesti, mutta en ollut ollenkaan huomannut miten kiva paikka se on. Ulkona oli sikoja, kanoja, kalkkuna, vuohia ja lampaita. Eläimet olivat niin kesyjä että vuohia ja lampaita sai rapsutella ja silitellä aidan läpi, ja ruohon syöttäminen lampaille oli lapsista tosi kiehtovaa. Vielä kiehtovampaa oli kuitenkin se, että lampaat kakkasivat tosi usein, ja yhdellä oli pippeli josta lirahti pissaa. Sitten ne lampaat vielä makoilivat kakkaläjissä. Pihaan myös ajoi kaksi valtavaa puimuria, joista Kirppu innostui heti mutta seurueen tytöille ne vaikuttivat yhdentekeviltä. Pojan äitinä mulle oli ihan täysi yllätys että tytöt ei tykänneetkään puimureista. Niillä, jotka sanovat että sukupuolet ovat oikeasti ihan samanlaisia, ei varmaan ole lapsia.

IMG_8068

Eläimet ovat ulkona tavattavissa lokakuun puoliväliin asti. Haltialan kahvilan terassi on auki vielä syyskuun ajan. Useimpien suomalaisten kahviloiden tapaan tämäkään ei ollut erityisen innostava. Kahvia sai kuitenkin santsikupin ja tilavassa vessassa oli hoitopöytä ja potta. Vähän persoonallisemmilla tarjoiluilla Haltialastakin tulisi vielä paljon kivempi paikka!

IMG_8106

Luulin että pidän vain kesästä, mutta yllättäen nyt syksyn tullen tykkäänkin viettää aikaa ulkona vielä enemmän kuin kesällä. Meillä on yhteensä noin miljoona villapaitaa, ja on ihanaa kun jokainen niistä pääsee käyttöön ja ulkona ollessa on just sopivan lämmin. Kukat vielä kukkivat, nurmi on vihreää, mutta aurinko paistaa matalemmalta ja värjää kaiken kullanhohtoiseksi, kun puista satelee kirjavia lehtituiskuja. Syksyhän on tosi lumoavan kaunis vuodenaika. Minulla syksyyn liittyy myös tietty kaihoisa tunne, kun samaan aikaan jotain alkaa ja loppuu.IMG_8096

HEI!

Mä vasta nyt huomasin, että mulle ei jostain syystä tulekaan ilmoitusta kaikista kommenteista blogissani. Syy siihen, etten ole vastannut kommenttiisi, on siis vain siinä, etten ole tiennyt siitä! Nyt olen käynyt vastailemassa takautuvasti viimeisen parin kuukauden kommentteihin, ja jatkossa aion vahtia blogiani tarkemmin. Ehkä jos vielä keksisin, miten niistä kaikista tulisi se ilmoitus sähköpostiin…

Minusta on tosi ihanaa saada kommentteja, lyhyitä innostuneita kommentteja, pitkiä kommentoivia kommentteja ja jopa niitä kriittisiä kommenttejakin. On tosi tärkeää tietää, että joku lukee blogiani ja saada joku aavistus siitä, kuka siellä ruudun toisella puolella on. Lukijathan ovat se, mikä saa jatkamaan blogin pitämistä postauksesta toiseen. Niinä parina kertana kun olen pohtinut blogin pitämisen lopettamista, olen joka kerta jatkanut siksi että juuri silloin joku on tullut kertomaan, miten paljon on pitänyt blogistani. Olen myös tosi iloinen niistä lukijoista, joiden kanssa on keskusteltu jotain sähköpostitsekin. Minuun saa siis aina ottaa yhteyttä, jos jokin asia kiinnostaa, eikä tarvitse pelätä että oma kommentti olisi jotenkin yhdentekevä!

Kirjoittelemisiin,

Meri

100% kauraneliöt

Leivontaharrastukseeni tuli yllättävä käänne. Minulla on ollut puolen vuoden ajan tosi ikäviä vatsavaivoja, joissa vatsani iltaisin paisuu rantapallon kokoiseksi niin että saan jatkuvasti vastata uteluihin lasketusta ajasta – ja ei, en ole raskaana. Olen viime kuukausien aikana testaillut eri ruoka-aineita pois jättämällä, mistä turvotus voisi johtua, ja on tullut ilmeiseksi että viljat ovat sen aiheuttaja, mahdollisesti myös maitotuotteet. Olen nyt kokeillut joitakin viikkoja gluteenitonta ruokavaliota, ja sen vaikutus olotilaani on ollut yllättävät suuri – eivät pelkästään vatsavaivat ole loppuneet, vaan olo on muutenkin ollut kevyempi ja energisempi. Olen kärsinyt vuosia epämääräisestä väsymyksestä, jonka vuoksi minulla on ollut päiviä joina on ollut vaikeaa jaksaa juuri muuta kuin makoilla sohvalla. Olin jo melkein hyväksynyt sen, että satun vain olemaan ihminen jolla on voimia vähemmän kuin monilla muilla.

Onneksi asia ei ollutkaan näin! Ruokavalioni on vain ollut ihan väärä. Olen ollut ruisleivän vannoutunut kannattaja, rakastanut hyvää hapanleipää, leiponut sitä itsekin ja ajatellut, että se ruoka jota kaikki suomalaiset esi-isänikin ovat syöneet on varmasti minullekin parasta. No, ei. Ei se ollutkaan ihan niin yksinkertaista. Parin viikon päästä olen menossa lääkäriin selvittämään, onko kyse gluteeniyliherkkyydestä vai keliakiasta, jolloin viljoja pitäisi vältellä vieläkin tiukemmin kuin olen nyt tehnyt. Kerron varmaan blogissani tästä myöhemminkin, sillä luulen että on monia jotka voivat tietämättään kärsiä samoista vaivoista ja kuten minä, vain hyväksyneet osaksi elämäänsä että vatsa nyt vaan on usein kipeä ja aamulla herää väsyneenä vaikka olisi nukkunut täydet yöunet.

Pikkuleipäleimasin alhaalla oikealla

Pikkuleipäleimasin porkkanan vieressä

Saan nyt alkaa siis keksimään ihan uudenlaisia reseptejä – ja täytyykin, sillä monet kauppojen gluteenittomat tuotteet ovat ensinnäkin kalliita ja toiseksi tehty tosi epämääräisistä ainesosista. Provenan sämpyläjauhoseos oli kyllä tosi hyvä kokemus. Nyt kokeilin, miten pelkästä kaurasta voisi tehdä leipää, ja siitä tuli tosi hyvää! Nämä kauraneliöt ovat tosi pehmeitä. Vielä kun keksisi hyvän reseptin gluteenittomille kekseille, sillä minulle tuli juuri postissa arvosteltavaksi Coolstuffilta pikkuleipäleimasin, jonka ajattelin oleva täydellinen lisä suosikkilohturuokasuklaakekseihini. Ajatelkaa nyt jos pimeinä loskaisina marraskuun iltoina suklaapikkuleipä kertoisi rakastavansa sinua… Tämä on sellainen tavara, jota ei nyt varsinaisesti tarvitse mutta jossa on jotain niin hassua ja suloista että heti kun näin sen yhdessä blogissa, tiesin haluavani sellaisen itselleni.

Kaurajauhoja muuten löysin Kampin K-marketista. Kannattaa kokeilla kauraa leivonnassa, jos kaipaa vaaleita jauhoja mutta haluaa vältellä tai vähentää vehnää.

100% kauraneliöt

  • 4IMG_8139 dl kädenlämpöistä vettä
  • 1 iso porkkana
  • 25g hiivaa
  • 1/2 rkl ruususuolaa
  • 2 rkl intiaanisokeria
  • 3 dl kaurahiutaleita
  • 8 dl kaurajauhoja
  • 2 rkl pellavansiemenrouhetta

Raasta porkkana pieneksi raasteeksi. Laita raaste kulhoon ja lisää vesi, suola ja sokeri. Liuota hiiva seokseen. Sekoita joukkoon pellavansiemenrouhe, kaurahiutaleet ja kaurajauho.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle korkealle pellille ja anna kohota pellillä noin tunti. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Jäähtyneenä leikkaa leipäveitsellä neliöiksi tai muiksi vapaavalintaisiksi kuvioiksi.