Kirjavinkki: Topeliuksen lukemisia lapsille (2000-luvun sellaisille)

IMG_8298

Sain WSOY:lta arvostelukappaleen juuri julkaistusta Topeliuksen satujen uudesta versiosta, jossa nykylapsia liikaa järkyttävät kohdat on lakaistu maton alle ja sadut kirjoitettu nykykielisempään muotoon. Satuja ei siis ole sijoitettu nykyaikaan, vaan kieltä on vain nykyaikaistettu.

En ole itse koskaan lukenut Topeliuksen satuja, mutta olen nähnyt itseni äitinä, joka lukee Topeliusta lapsilleen. En tiedä, mistä tämä kuva on tullut. Tiesin kuitenkin haluavani tutustua tähän kirjaan, vaikka se itse asiassa löytyy meidän kirjahyllystä myös alkuperäisenä versiona. (Olen käyttänyt niitä käsipainoina pilatesharjoituksissa, koska ne ovat kätevästi aika paksut ja samankokoiset, mutta nyt kyllä tuli mieleen, että ehkä siihen tarkoitukseen sopisivat kuitenkin paremmin jotkut muut esineet kuin 100 vuotta vanhat kirjat.)

Koska ajattelin, että Kirppu on vielä liian pieni näiden satujen kohdeyleisöksi, otin kirjan mukaan meidän oman mammakerhon, Maanantaikerhon, tapaamiseen, jossa yleisöksi tulivat Kirpun lisäksi 4- ja 8-vuotiaat tytöt, jotka tarvitsivat rauhoittumishetken, kun tekokakan löytyminen oli villinnyt lapset. Aloin lukemaan sattumanvaraista satua, josta ensimmäinen kommentti oli, että tekstiä on liikaa ja se on liian tylsää. Pian kuitenkin kaikki kolme ipanaa hiljentyivät ympärilleni kuuntelemaan satua kahdesta pojasta, kelkkailuonnettomuudesta ja omasta luopumisen tärkeydestä. Luin vielä toisenkin sadun itämaisesta prinssistä ja prinsessasta, jotka uhrautuivat kaikessa isänsä vuoksi, mutta joita isä silti halveksui. Satu oli aika hurja, ja jouduin sensuroimaan lennossa useassa kohdassa, kun sadussa mm. kuvailtiin ruumiiden täyttämää linnan sisäpihaa sotajoukon hyökkäyksen jäljiltä.

IMG_8301

Myöhemmin lueskelin satuja vielä kotona, ja olo on ollut jotenkin hämmentynyt. Nämä sadut ovat niin erilaisia kuin ne modernit lastenkirjat, joita olen tottunut lukemaan. Niitä on vaikeaa laittaa mihinkään kategoriaan. Toisaalta saduissa on tosi selkeä kristillinen arvopohja. Kaikissa saduissa on opetus, joka painottaa perinteisiä kristillisiä hyveitä, jotka nousevat sydämen puhtaudesta ja hyvyydestä: anteliaisuutta, nöyryyttä, uhrautumista, vaatimattomuutta. Useissa saduissa myös rukouksen voima pelastaa lapset hädän hetkellä. Kuitenkin saduissa on sellaisia elementtejä, kuten luonnonhenkiä ja hyviä ja pahoja noitia, joita ei kristillisissä lastenkirjoissa nykyään näkisi. Sadut myös ovat tosi hurjia. Niissä on onnettomuuksia, väkivaltaa, ilkeitä äitipuolia ja noitia. Ne eivät ole pelkästään kaunista ja suloista hymistelyä. Ne eivät ole myöskään opettavaisia samalla tavalla sormella osoittaen kuin nykyajan lastenkirjat, vaan opetus on jotenkin monitahoisempi. Kielikin on vaikeampaa. Minun oli totta puhuen vaikea pysyä kärryillä toisessa sadussa, jota lapsille luin, mutta jostain syystä lapset tajusivat sadun minua paremmin. Lapsilla on varmaan satuihin joku sellainen käsityskyky, joka aikuisilta puuttuu.

IMG_8300Hämmennyksestä huolimatta lukemisen jälkeen on sellainen olo, että haluan lukea lisää. Saduissa on jotain erikoisella tavalla kiehtovaa. Ne eivät puhu järjen tasolla, vaan sydämen tasolla. Parhaimmillaan sadut muokkaavat sydäntä parempaan suuntaan ja sen kautta koko elämää. Ne myös auttavat kohtaamaan tämän maailman vaikeat, haastavat ja vaarallisetkin tilanteet, opettavat sydämen asennetta jolla selvitä niiden läpi. Ei sen vaikeuden välttämättä tarvitse olla sota tai nälänhätä niin kuin näissä saduissa, samat säännöt pätevät avioeroon tai yt-neuvotteluihinkin – tai vaikka avioliittoon, liitossa pysyminenhän vaatii monesti vielä enemmän kuin se eroon päätyminen.

Kirjan kuvituskin on uusi. Se ei tehnyt minuun yhtä suurta vaikutusta. Monet kuvat tuntuvat vähän kömpelöiltä, ja en löytänyt niistä samaa sadun taikaa kuin itse teksteistä. Tässä kirjassa pääpaino onneksi onkin tekstissä.

 

Miten äitiys sai minut kiinnostumaan lintujen bongaamisesta

IMG_6548Äitiys on muuttanut minua odottamattomilla tavoilla. Toisaalta se ei muuttanut niin paljon kuin odotin – minusta ei esimerkiksi tullut siistiä sen jälkeen kun vauva syntyi, vaan ajoittain sotkun määrä jopa lisääntyi. Odotin myös että jotenkin saisin isolla kauhalla lisää viisautta, mutta taitaa olla että se viisaus tuleekin siitä kokemuksesta kun kasvaa parisuhteessa ja lapsen kanssa. Pullantuoksuinen olin ennenkin mutta kodin hengettäreksi on vielä matkaa. Sen sijaan olen odottamattomasti ensimmäistä kertaa elämässäni innostunut Suomen historiasta ja lintujen, kasvien ja hyönteisten tunnistamisesta.

Aluksi se oli vain sitä, että ajattelin haluavani tarjota niissä lapselleni jotain mistä koin itse jääneeni lapsena paitsi. Minulle on edelleen mysteeri, mitäIMG_6683 eroa on voikukalla ja leskenlehdellä, miten ne pikkulinnut erottaa toisistaan, kumpi on harakka ja kumpi on varis, tarkoittavatko haapa ja leppä samaa asiaa… Ymmärrätte jo varmaan. Vielä kun Charlotte Masonilla oli niin hyviä ja romanttisen kuuloisia ideoita luontoretkistä lasten kanssa, minäkin halusin oppia, että voisin sitten opettaa. Charlotte Masonille luontokasvatus oli yksi tärkeimpiä kouluaineita, ja oppilaiden kanssa käytiin säännöllisesti metsäretkillä, joilla paikan päällä tarkkailtiin luontoa ja vuodenaikojen kiertoa, ja metsässä myös piirrettiin kuvia kasveista, hyönteisistä, linnuista, eläimistä ja maisemista. Oppilailla oli oma luontokirja, jossa seurattiin luonnon kiertokulkua piirroksin ja kirjoitetuin havainnoin. Mukaan saatettiin kirjoittaa myös omia runoja tai tunnettujen runoilijoiden luontoaiheisia runoja kuvien viereen. Minusta ajatus on ihana, ja toivon joskus voivani/jaksavani Kirpun kanssa seurata kokonaisen vuoden ympäri luontoa tällä tavalla sitä.

IMG_6684Ensin siitä kuitenkin pitää ymmärtää jotakin. Olen jo jonkin aikaa kaivannut sellaista kirjaa, joka kertoisi Sen Kaiken tarpeeksi yksinkertaisesti ja tarpeeksi selkeästi, että tällainen täystohvelokin sen ymmärtää. Ja sellaisen löysin! Otava on juuri julkaissut tarpeisiini Lasse J. Laineen kirjan Suomen luonto. Tunnistusopas, josta pyysin arvostelukappaleen. Kirjassa on niin eläimet, linnut, perhoset, kukat, puut kuin hyönteisetkin elinympäristöittäin lueteltuna. Bonarina vielä kirjan lintujen äänet pääsee kuuntelemaan netissä. Ei siis tarvitse lähteä etsimään oikeaa lintua monensadan vaihtoehdon joukosta, vaan jos esimerkiksi kaupunkiympäristössä näet sellaisen linnun joka on harakan värinen mutta varpusen kokoinen, voit taajaman kohdalta katsoa, mitä lintuja todennäköisimmin voit kaupungissa nähdä ja löytää näkemäsi sieltä. Siitä tiesinkin, että olin löytänyt oikean kirjan, kun ensimmäisenä elinympäristönä oli se taajama ja kuvassa oli lokkeja Tokoinlahden rannalla. Kesällä sitten tutustutaan vielä toiseen elinympäristöön – olen selvittänyt kuvista, että meidän mökki on kuivalla kankaalla ja vesistön rannalla.

IMG_6685Me ollaankin Kirpun kanssa tehty jo monia hienoja löytöjä ihan vaan omalta pihalta ja lähipuistosta. Olen esimerkiksi saanut selville, miksi pulut täällä esikaupungissa näyttävät erilaisia kuin ne, jotka kakkivat keskustassa patsaiden päälle (Vastaus: Ne ovat eri lajia! Meidän pihalla ei olekaan puluja!). Lähipuistossa ihailtiin toissapäivänä kaunista, kiiltävää kultakuoriaista, ja eilen hiekkalaatikolta löytyi heleän vihreä viherlude. Ötökät ovatkin helppoja tutkimuskohteita, kun ne pysyvät paikoillaan ja ne voi tarvittaessa nostaa lapioon tarkasteltavaksi. Lintujen kanssa minulla on vielä vähän haastavampaa… Kirppu myös tunnistaa metsästä jo valkovuokon, sinivuokon, punavuokon (=kuivuneet mustikanvarvut) ja keltavuokon (=narsissi). Ei siis haitannutkaan että itse en osannut vielä mitään – nyt me opetellaan yhdessä!