Englantia taaperoille

Tässä tuntuu olevan aihe, josta mahdollisesti saa mammaryöpytystä niskaansa. Siis miksi niin pienelle pitäisi opettaa kieliä? Eihän ne osaa vielä suomekaan kunnolla? No, meidän Kirppu puhuu tosi hyvin, ja on lisäksi kiinnostunut muistakin kielistä. Me ei ”opeteta” Kirpulle englantia ja ruotsia, mutta eri kieliä on pidetty esillä kotona, ja Kirppu on kiinnostunut niistä sen myötä. Hän haluaa tietää, mitä eri sanat ovat eri kielillä, ja välillä saattaa pyytää, että puhutaanko nyt englantia. Lapsen kysymyksistä muuten huomaa nopeasti oman kielitaitonsa todellisen tason. Minä luulin osaavani englantia hyvin, kunnes olisi pitänyt tietää, onko kattilan kansi ja purkin kansi englanniksi sama sana tai mikä on englanniksi vispilä. Ruotsia taas en edes kuvittele osaavani.

Lapsille kielenoppimisen tärkein vaihe on alle 7-vuotiaana, jonka jälkeen kielen oppiminen äidinkielen veroisesti tulee huomattavan vaikeaksi. Sitä ennen kielen oppiminen tapahtuu luonnostaan. Useimmat eivät myöskään voi oppia oikeaa ääntämystä yli 7-vuotiaina, jos kielelle ei ole altistuttu aiemmin. Kielelle onneksi voi altistua, vaikka vanhemmat eivät sitä kovin hyvin osaisikaan. Asuuhan suurin osa maailman lapsista monikielisessä ympäristössä. Itse olen kuullut useammastakin lapsesta, jotka ovat oppineet toisen kielen televisiosta. Yksi kaverini katsoi pienenä Cartoon Networkia ja oppi siitä englannin, toinen taas katseli telkkarista saksankielisiä piirrettyjä. Kun tämä lapsi meni ala-asteella saksan tunneille, opettaja oli kysynyt vanhemmilta, miksi he eivät olleet kertoneet, että heidän tyttärensä osaa jo saksaa. Vanhemmat eivät olleet tienneet sitä itsekään.

Me siis ollaan katsottu piirrettyjä englanniksi. Tämä on muuten aika kätevääkin, koska Youtubessa on niitä paremmat valikoimat. 🙂 Meillä myös lauletaan lastenlauluja englanniksi ja ruotsiksi, tosin niitä ruotsinkielisiä opettaa Kirpun isoäiti. Täältä löytyy lähes sata jaksoa Maisaa, joka on kielenoppimisen kannalta ihanteellisen yksinkertainen ohjelma. Maisasta Kirppu oppi ensimmäiset englanninkieliset sanansa, jotka olivat five ducks. Super Simple Songs tarjoaa kivasti animoituja, yksinkertaisia englanninkielisiä lastenlauluja sanoituksilla. Varoitus: Ne muuten alkavat soimaan päässä.

Minua on itseäni aina harmittanut se, että en vaan opi englantia niin hyvin kuin haluaisin. En tiedä tuleeko siitä koskaan kieltä, jolla olisi täysin luontevaa ilmaista itseäni. Haluaisin antaa lapselleni sen lahjan, että hänelle siitä voisi tulla sellainen. Meillä on myös haave, yksi monista, asua joskus pidemmän aikaa ulkomailla, ja on kiva ajatus että Kirppukin olisi siihen valmistaunut kun sen aika koittaa. Sitä paitsi onhan se nyt ihan hauskaa, kun Kirppu voi vetää oman shownsa ja esittää peräkkäin aakkoslaulun suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. Kai sitä saa omasta lapsesta joskus vähän ylpeä olla. 😉

Minusta on ollut mielenkiintoista seurata, miten vieraan kielen oppiminen noin pieneltä sujuu. Minä huolehdin, niin kuin niissä mammaryöpytyksissä muutkin, menevätkö kielet kokonaan sekaisin, jos liian pienenä ”opettaa” vieraita kieliä. No, eivät ne ole menneet. Kyllä 2-vuotiaskin jo ymmärtää, että erilaisilla kielillä voi puhua – ja leikkiä. Niin kuin vaikka näin:

– Äiti, tiedätkö mikä on englanniksi tule keittiöön? Se on shköks. Entä tule vessaan? Se on shäks! Äiti shäks!

 

Kirjoja, jotka muuttivat elämäni

Itse asiassa se oli tv-sarja. Olin maanantai-iltapäivä, olin 16-vuotias ja yksin kotona koulun jälkeen. Avasin television, ja kömpelöistä tietokoneanimaatioista ja hassuista karvaisista eläinpuvuista huolimatta se mitä sieltä tuli, lumosi minut täysin. Nauhotin jokaisen osan BBC:n Narnia-sarjasta videokasetille ja katsoin niitä uudestaan ja uudestaan. Sitä katsoessa sydämessä tuntui sellaista lämpöä ja valoa, mitä en ollut tuntenut aiemmin. Sellaista, kun on upea syksyinen iltapäivä, kaikkialla on hiljaista ja vaeltelee vaahteranlehtien seassa kultaisen auringonvalon siivilöityessä vanhojen lehtipuiden oksien lävitse, ja astuu ovesta sisään kotoisimpaan pikkukylän vanhaan kivitaloon mitä on koskaan nähnyt: ruusutarha ympärillä, takkatuli, kukkakuvioiset posliiniastiat ja lämpimät skonssit odottamassa kermavaahdon ja hillon kera. Aloin pukeutumaan itsekin vekkihameeseen ja keittämään perheelleni kello viiden teetä. Löysin Hectorin Herra Mirandoksen, jonka Narniasta kertovia kappaleita soitin vanhalla LP-levysoittimella uudestaan ja uudestaan. Olin saanut aavistuksen sellaisesta kodin lämmöstä, mitä en vielä tuntenut ja jota en osannut itse tuottaa. Elämäni muuttui siinä, että aloin etsiä sitä.

En voinut 16-vuotiaana ymmärtää mitenkään, miten Narnia muka voisi olla kristitty kirja – luin kirjat katsottuani tv-sarjan, ja rakastin niistä jokaista. En nähnyt siitä mitään yhtymäkohtia siihen, mitä luulin kristinuskon olevan ja miten se oli minulle näyttäytynyt. Narnia oli unelma, kristinusko jotain äärimmäisen epäkiinnostavaa. Mutta kun tulin uskoon 19-vuotiaana, se oli kuin astumista sen vaatekaapin läpi ja huomaavansa, että olikin kaiken aikaa asunut Narniassa. Nyt kun olen katsonut Narnia-elokuvia, on ihan ilmeistä, että ne ovat kristinuskon kertomus toisilla symboleilla kerrottuna. Niistä on konkreettisesti tullut minulle koti.

 

Taaperotekemistä: Tunnustelupussi

Yksi Kirpun lapsuusmuistoista tulee varmaan olemaan se, miten äiti otti jatkuvasti valokuvia. ”Oota, älä avaa sitä lelua ihan vielä. Otetaan eka kuva.” Ja kesken leikkiä: ”No niin, nyt älä liiku. Pidä kättä siinä. Tosi hyvä! No niin, jatketaan.”

No joo. Tämä tuli ehkä siksi mieleen, että tällä kertaa keskityttiin enemmän leikkimiseen ja sain lopuksi napattua tällaisen kuvan leikistä. Tässä siis taas montessori-inspiroitunut tekeminen, joka on helppoa toteuttaa kotona. Minua innostaa montessorissa ja myös Charlotte Masonin kasvatusajattelussa se, miten lasten kanssa voisi tutustua eri aisteihin. Meillä on muitakin tapoja tutkia maailmaa kuin näkeminen ja kuuleminen, mutta kasvatuksessa nuo kaksi selvästi eniten painottuvat. Miten voisi harjoittaa tuntoaistia, hajuaistia ja makuaistia?

Tässä harjoituksessa pieneen pussiin laitetaan erilaisia esineitä ja niitä käsin tunnistelemalla pitää arvata, mikä esine on kyseessä. Me valittiin Kirpun kanssa leluista yhdessä, mitä pussiin laitettiin, jolloin vaikeustaso oli just sopiva. Vanhemmille lapsille voi tutuista esineistä valita esineet niin, että lapsi ei osaa odottaa, mitä pussista löytyy. Yksi idea, mitä pussiin voi laittaa, on muotolaatikon palikat, jolloin voi harjoitella eri geometristen muotojen tunnistamista.

Kirpusta leikki oli tosi hauska! Lopulta kaikki sekalaiset sopivan kokoiset lelut oli käyty tunnustellen läpi.

Keskeneräisiä blogiprojekteja, osa 2

Jonkin aikaa sitten kerroin, että päätin opetella pitämään kotimme siistinä. Ajattelin kertoa erilaisista keinoista opetella sitä, ja miten ne meillä onnistuivat.

No, mikään niistä ei onnistunut.

Ongelman ratkaisu

Ensiksi kokeilin Flyladyn 30 päivän ohjelmaa, jossa joka päivä opetellaan uusi rutiini kodin pitämiseksi järjestyksessä. Ensimmäisenä päivänä piti opetella olemaan jättämättä tiskejä aamuksi. Toisena päivänä pukeutumaan nätisti. Tämä oli mieluisa tehtävä, ja ainoa kohta ohjelmasta jolla oli kestävää vaikutusta. Kolmantena päivänä piti kiinnittää muistilappuja asioista joita oli opettelemassa, ja sitä pidemmälle en päässyt. En edes katsonut, mitä tulevat päivät tulisivat tullessaan. Huomasin nimittäin, että jo ensimmäinen askel oli liian haastava.

Seuraavaksi kokeilin yksinkertaisempaa lähestymistapaa. Ajattelin laittaa joka päivä herätyskellon soimaan 30 minuutin päästä ja varata sen hetken siivoamiseen. Saisin siivota ihan mitä vaan, mutta se 30 minuuttia pitäisi kestää. Sain kyllä järjestettyä vessan kaapin. Sitten se vain jotenkin unohtui. En edes muista, miten.

Sitten yritin ihan muuten vaan enemmän.

Ja tämän jälkeen luovutin. Päädyimme takaisin siihen järjestykseen, että minä hoidan ne muutamat kotityöt joista pidän, ja Siippa saa hoitaa loput, koska tietää että saan harvoin aikaiseksi mitään mikä ei ole minusta miellyttävää. Minä siis teen ruokaa, pesen pyykit, hoidan tekstiilit ja vaatteet, siivoan vessan ja joskus keittiönkin. Irti päästäminen teki elämästä heti miellyttävämpää, energiaa jäi enemmän siihen mistä niin usein olen puhunut, äitiydestä nauttimiseen.

Fakta kuitenkin on, että kyllä minäkin nauttisin äitiydestä enemmän siistissä kodissa. Onneksi meille tuli kotiin pelastava enkeli: Uusavuttoman ekokoti -blogin pitäjä, joka on ammattisiivooja ja yliopisto-opiskelija -tuloksena siivousniksejä akateemisella tarkkuudella. Tämän blogin lukeminen on ollut minulle tajuntaa avartava kokemus. Minä toden totta en ymmärrä mitään siivoamisesta. Luen silmät pyöreinä, kun blogissa ohjeistetaan sellaisten asioiden siivoamista, joita minä en tiennyt olevan olemassakaan. Tai että joku oikeasti tuulettaa vaatteet joka päivä käytön jälkeen. (Meillä on jokaisella oma vaatekasansa eteisessä tai makuuhuoneessa.)

Löysimme toisemme Stadin aikapankista. Aikapankki on keino auttaa toisia ja saada apua. Apu verotetaan toveissa, joka tarkoittaa sitä että yksi tunti työtä vastaa yhtä tovia. Tämä tekee kaikesta työstä tasa-arvoista, mikä on minusta Aikapankin viehättävimpiä piirteitä. Se, miten palkat määrittyvät, on minusta tuntunut aina tosi epätasa-arvoiselta. Siis ei vain yrityspomojen optiot, vaan myös se, että miksi ihmeessä opettajan/urheilijan/siivoojan/insinöörin työ olisi jotenkin eriarvoista? Voidaanhan siihen vedota, että kun niihin on eri asteinen koulutus, mutta jos siivoojaksi voisi valmistua yliopistosta, niin eiköhän useammat niin tekisi palkan perässä. Ja toisaalta, ei kuitenkaan loppupeleissä ole vain omaa ansiota, millaisen koulutuksen hankkii. Ei minusta ihminen tai hänen työpanoksensa ole yhtään sen vähäarvoisempi, vaikka ei ole sattunut syntymään tarpeeksi älykkääksi päästäkseen TKK:lle. (Näin puhuu yliopiston kesken jättänyt matalapalkka-alalle kouluttautunut ”kutsumustyöntekijä”, jota pänni joka päivä se, miten niin arvokkaasta työstä maksettiin niin vähän palkkaa. ”Koska sun koulutus on huonompi.”)

Mutta se siitä. Aikapankissa on tarjolla tosi monenlaisia palveluja ja sinne voi jättää kaikenlaisia avunpyyntöjä. Minä olen tarjonnut nettisivujen tekoa ja blogineuvontaa ja jätin pyynnön siivousavusta. Matkan varrella jouduin myös huomaamaan Aikapankin haasteen, sillä vapaaehtoisuuteen perustuva auttaminen ei toimi ihan samalla tavalla kuin siivoojan palkkaaminen siivousfirmasta. (Sitäkin olemme kerran kokeilleet.) Ensimmäisestä viidestä, joiden kanssa viestittelin, kaksi ei enää vastannut, kaksi perui paria päivää ennen ja yksi ihan viime hetkellä. Siinä oli sentään se hyvä puoli, että tästä ärsyyntyneenä puunasin meidän keittiön siistimmäksi kuin ikinä. Toisaalta vapaaehtoinen auttaminen on Aikapankissa myös parasta. Siitä tulee hämmentävän hyvä olo, ja sitoutua voi juuri sen verran ja niissä asioissa, jotka itsestä tuntuvat sopivilta.

Olenko ainoa, joka on ihmetellyt, miten ne uunin ikkunat on tarkoitus puhdistaa sieltä välistä?

Laitoin lopulta tosi tarkan vaihtopyynnön. Halusin jonkun siivoamaan meidän jääkaapin, uunin, roskakaapin ja pesemään ikkunat. Silloin siivousenkelimme löysi perille. Hän on viettänyt meillä kaksi päivää siivoamassa, samalla kun minä annoin blogineuvontaa kuvankäsittelystä, hakukoneoptimoinnista ja yhteistyökumppaneiden löytämisestä. Katsoin myös samalla tarkkaan, miten ne ikkunat oikestaan kuuluisi pestä, ja huomasin tehneeni kaiken väärin. Olin satsannut aineisiin ja säästänyt välineissä, kun olisi pitänyt tehdä toisinpäin.

Ja, mikä parasta – se tulee meille vielä uudestaan!

Uudet keittiön kaapit – vai riittäiskö pelkät ovet?

Kun me remontoitiin nykyistä asuntoa ennen muuttoa, kävi mielessä jossain vaiheessa vaihtaa keittiön kaapit uusiin. Siis joo, ne oli kuluneet eikä erityisen kivan väriset, etenkään kun vieressä oli isot tummanruskeat välitilan laatat 70-luvulta. Onneksi tulimme järkiimme. Saimme tietää, että on mahdollista ihan vain tehdä uudet ovet. Nuo 50-luvun täyspuiset kaapit olivat kestäneet jo 60 vuotta vain pienellä kulumisella, kun taas ne Ikean vaihtoehdot varmaan hajoaisivat kymmenessä. Me ollaan oltu tosi tyytyväisiä ratkaisuun. Täyspuisissa kaapeissa on tunnelmaa, ja kyllä näihin Helsingin ihaniin 50-luvun kerrostaloihin minusta sopii parhaiten saman aikakauden keittiö.

Keittiökollaasi

Mä iloitsen meidän keittiöstä ja sen väreistä joka päivä. Rakastan noita välitilan keltaisia laattoja ja värikästä William Morris -tapettia. Verhotkin löytyivät vihdoin. Verhona on mummon vanha pellavainen pöytäliina. Kaappeihin tuli lopulta Ikeasta vain vetimet.

Nuo jääkaapin magneettikirjaimet, jotka ovat lapsiperheiden kotien vakiovarusteita, ovat muuten hieno moderni muunnos perinteisestä montessorivälineestä. Montessoripäiväkodeissa käytössä on puisia kirjaimia, jotta lapset voivat kirjoittaa jo ennen kuin motoriikka on tarpeeksi kehittynyttä kirjaimien piirtämiseen. Siinä käytössä nuokin meillä ovat, tosin toivon kyllä että kirjainseteissä tulisi mukana enemmän vokaaleja!

Kirjavinkki: Topeliuksen lukemisia lapsille (2000-luvun sellaisille)

Sain WSOY:lta arvostelukappaleen juuri julkaistusta Topeliuksen satujen uudesta versiosta, jossa nykylapsia liikaa järkyttävät kohdat on lakaistu maton alle ja sadut kirjoitettu nykykielisempään muotoon. Satuja ei siis ole sijoitettu nykyaikaan, vaan kieltä on vain nykyaikaistettu.

En ole itse koskaan lukenut Topeliuksen satuja, mutta olen nähnyt itseni äitinä, joka lukee Topeliusta lapsilleen. En tiedä, mistä tämä kuva on tullut. Tiesin kuitenkin haluavani tutustua tähän kirjaan, vaikka se itse asiassa löytyy meidän kirjahyllystä myös alkuperäisenä versiona. (Olen käyttänyt niitä käsipainoina pilatesharjoituksissa, koska ne ovat kätevästi aika paksut ja samankokoiset, mutta nyt kyllä tuli mieleen, että ehkä siihen tarkoitukseen sopisivat kuitenkin paremmin jotkut muut esineet kuin 100 vuotta vanhat kirjat.)

Koska ajattelin, että Kirppu on vielä liian pieni näiden satujen kohdeyleisöksi, otin kirjan mukaan meidän oman mammakerhon, Maanantaikerhon, tapaamiseen, jossa yleisöksi tulivat Kirpun lisäksi 4- ja 8-vuotiaat tytöt, jotka tarvitsivat rauhoittumishetken, kun tekokakan löytyminen oli villinnyt lapset. Aloin lukemaan sattumanvaraista satua, josta ensimmäinen kommentti oli, että tekstiä on liikaa ja se on liian tylsää. Pian kuitenkin kaikki kolme ipanaa hiljentyivät ympärilleni kuuntelemaan satua kahdesta pojasta, kelkkailuonnettomuudesta ja omasta luopumisen tärkeydestä. Luin vielä toisenkin sadun itämaisesta prinssistä ja prinsessasta, jotka uhrautuivat kaikessa isänsä vuoksi, mutta joita isä silti halveksui. Satu oli aika hurja, ja jouduin sensuroimaan lennossa useassa kohdassa, kun sadussa mm. kuvailtiin ruumiiden täyttämää linnan sisäpihaa sotajoukon hyökkäyksen jäljiltä.

Myöhemmin lueskelin satuja vielä kotona, ja olo on ollut jotenkin hämmentynyt. Nämä sadut ovat niin erilaisia kuin ne modernit lastenkirjat, joita olen tottunut lukemaan. Niitä on vaikeaa laittaa mihinkään kategoriaan. Toisaalta saduissa on tosi selkeä kristillinen arvopohja. Kaikissa saduissa on opetus, joka painottaa perinteisiä kristillisiä hyveitä, jotka nousevat sydämen puhtaudesta ja hyvyydestä: anteliaisuutta, nöyryyttä, uhrautumista, vaatimattomuutta. Useissa saduissa myös rukouksen voima pelastaa lapset hädän hetkellä. Kuitenkin saduissa on sellaisia elementtejä, kuten luonnonhenkiä ja hyviä ja pahoja noitia, joita ei kristillisissä lastenkirjoissa nykyään näkisi. Sadut myös ovat tosi hurjia. Niissä on onnettomuuksia, väkivaltaa, ilkeitä äitipuolia ja noitia. Ne eivät ole pelkästään kaunista ja suloista hymistelyä. Ne eivät ole myöskään opettavaisia samalla tavalla sormella osoittaen kuin nykyajan lastenkirjat, vaan opetus on jotenkin monitahoisempi. Kielikin on vaikeampaa. Minun oli totta puhuen vaikea pysyä kärryillä toisessa sadussa, jota lapsille luin, mutta jostain syystä lapset tajusivat sadun minua paremmin. Lapsilla on varmaan satuihin joku sellainen käsityskyky, joka aikuisilta puuttuu.

Hämmennyksestä huolimatta lukemisen jälkeen on sellainen olo, että haluan lukea lisää. Saduissa on jotain erikoisella tavalla kiehtovaa. Ne eivät puhu järjen tasolla, vaan sydämen tasolla. Parhaimmillaan sadut muokkaavat sydäntä parempaan suuntaan ja sen kautta koko elämää. Ne myös auttavat kohtaamaan tämän maailman vaikeat, haastavat ja vaarallisetkin tilanteet, opettavat sydämen asennetta jolla selvitä niiden läpi. Ei sen vaikeuden välttämättä tarvitse olla sota tai nälänhätä niin kuin näissä saduissa, samat säännöt pätevät avioeroon tai yt-neuvotteluihinkin – tai vaikka avioliittoon, liitossa pysyminenhän vaatii monesti vielä enemmän kuin se eroon päätyminen.

Kirjan kuvituskin on uusi. Se ei tehnyt minuun yhtä suurta vaikutusta. Monet kuvat tuntuvat vähän kömpelöiltä, ja en löytänyt niistä samaa sadun taikaa kuin itse teksteistä. Tässä kirjassa pääpaino onneksi onkin tekstissä.

 

Tajuttoman kaunis päivä

Olin totaalisen väsynyt. Istuin uupuneena kahvia litkien parvekkeella ja totesin, että tästä päivästä selvitään vain seikkailemalla. Me lähdettiin päämäärättömälle retkelle, joka monien mutkien, monta kuukautta odottaneen silmälasien korjauttamisen ja mustikkasmoothieen sotkeutuneen takin päätyi Suomenlinnan lautalle. Söimme Suomenlinnassa eväät ja tulimme seuraavalla lautalla takaisin, eli kaikki mikä on retkellä tärkeintä tuli tehtyä. Mutta siis, päivä oli ihan tajuttoman kaunis. Syksy on totaalisen upea vuodenaika.

Tänään minä valitsin asun, mutta Kirppu täydensi sen itse tekemällään kaulakorulla ja minun syyshatullani.  Totaalisen söpö asu, ainakin minusta.

 

Leikkiä, luovuutta ja logiikkaa – mukana alennuskoodi Minä Itse -verkkokauppaan!

Tässä on yhteistyö, josta olen tosi iloinen. Arvostan ihan valtavasti naisia, jotka hoitavat lapset kotona ja sen lisäksi perustavat hoitovapaalla vielä oman yrityksen. Sellainen on Minä itse -kaupan ja blogin perustaja, joka on ihan tavallinen montessoripedagogiikasta kiinnostunut äiti, joka halusi tuoda montessorivälineitä ja muita kehittäviä leluja kaikkien lasten saataville koteihin.

Minä sain valita kaupan valikoimasta jonkun tuotteen meille. Valinta oli tosi vaikea, koska kaupassa on niin monia kiehtovia leluja! Mietin myös pitkään, vuokraisinko leluja kahdeksi kuukaudeksi, jolloin hinta olisi neljäsosa kauppahinnasta, ja voisin kokeilla paljon useampaa tuotetta, vai otanko jonkun tuotteen meille omaksi. Lopulta päädyin valitsemaan yhden kuuluisista Fröbelin lahjoista, sellaisen joka vaikutti sellaiselta josta Kirppu juuri nyt voisi innostua, mutta josta löytyisi tekemistä myös vuosiksi eteenpäin.

Kaikki tietävät Fröbelin palikat, mutta minulle oli arvoitus mitä ne ovat ennen kuin aloin lukemaan Minä itse -blogia, jossa annetaan käyttöideoita kaupan tuotteille. Friedrich Fröbel eli 1800-luvun alkupuoliskolla, ja oli Saksassa varhaiskasvatuksen ja lastentarha-aatteen varhaisia kehittäjiä. Fröbelille oli tärkeää tukea kasvatuksessa lapsen omatoimisuutta ja luovuutta. Hän halusi kehittää leluja, joita voisi käyttää monella eri tavalla. Lapsi sai siis käyttää omaa mielikuvitustaan ja luovuuttaan keksiessään, mitä kaikkea annetuilla välineillä, tai kuten Fröbel sanoi, lahjoilla, voisi tehdä. Lahjat oli suunniteltu annettavaksi yksi kerrallaan lapsen kehittyessä. Ensimmäiset lahjat sopivat vauvaikäisille. Tästä linkistä voi käydä katsomassa Minä itse -kaupasta Fröbelin lahjoja. Niissä saa käyttää itsekin mielikuvitusta, kun miettii, mihin tuokin on tarkoitettu. Sitä on niin tottunut siihen, että kaikki lelut on tarkoitettu käytettäväksi tietyllä tavalla, että on melkein häiritsevää kun näitä ei ole! Lapsilla sitä ongelmaa tosin ei ole, sillä lapset ovat luonnostaan luovia. Sitä vain toivoisi, että se luovuus säilyisi aikuisikään saakka.

Päätin antaa Kirpun keksiä itse, mitä tällä voisi tehdä ja olla mukana sillä tavalla, kuin hän toivoo. Toinen Fröbelille tärkeä asia lahjoissa oli se, että ne kehittivät vuorovaikutusta aikuisen ja lapsen välillä, kun niitä tutkittiin yhdessä.

Aluksi käytiin tällainen keskustelu:

K: – Mikä tämän lelun nimi on?

Minä: – Ööö… no… tää on sellainen Fröbelin lelu.

K: – Ai fööbelin lelu! Tää on tosi mukava! Minä tykkään tästä!

Nopeasti Kirppu keksi, että haluaisi laittaa nuppeja lautaan kanssani vuorotellen. Nauhat eivät vielä kiinnostaneet. Kun kaikki reiät olivat täynnä, keräsimme takaisin nupit väri kerrallaan. Tämä vaihe oli haastavampi, ja tässä ohjasin enemmän. Halusin pitää kiinni siitä, että tällaiset pelit ja leikit siivotaan aina lopuksi pois ja laitetaan paikoilleen hyllyyn leikin loputtua. Nuppien pois ottaminen oli myös hieman vaikeampaa kuin laittaminen. Se näytti hyvältä kynäotteen harjoitukselta. Kun katsoin kelloa, yllätyksekseni meillä oli mennyt tunti tätä lahjaa tutkiessa. Aika tuntui paljon lyhyemmältä! Itse ehdin siinä ajassa keksiä jo monta tapaa, miten lautaan voisi naruilla ja tapeilla tehdä kuvioita tai pelata erilaisia pelejä. Fröbel ei varmaan tajunnut silloin 1800-luvulla, että teki samalla nykyajan lapsille pikseligrafiikan alkuoppitunnin – miten pienistä pisteistä muodostuu kuvia. Tapeista onkin rakennettu jo niin taloja kuin hirmuisia pelottavia mörköjäkin.

Odotan myös kiinnostuksella, miten Kirpun pari vuotta vanhempi ystävä Meritähti tällä leikkii, kun tulee meille ensi kerralla hoitoon.

Minä itse -verkkokauppa tarjosi myös Onnellisen kodin lukijoille -10% alennuskoodin, joka on voimassa lokakuun loppuun asti! Kannattaa käydä selailemassa kaupan tarjontaa jo siksi, että sieltä saa huimasti inspiraatiota siihen, miten erilaisia kehittäviä leluja voikaan olla, sellaisia joita ei tavallisissa lelukaupoissa näe. Yllättävää on myös huomata, miten monet nykyiset kehittävät lelut pohjautuvat tavalla tai toisella noihin montessori-pedagogiikassa käytettyihin leluihin ja tarvikkeisiin.

Vinkkinä muuten, että jos aina ihmettelet, mitä veisit lasten kavereille synttärilahjaksi, niin nämä lahjatilahduttavat niin lasta kuin valistuneita vanhempiakin, jotka haluavat niitä puisia, kehittäviä leluja. Lelujen hinnat ovat noin kympistä ylöspäin. Kympillä saa esimerkiksi monia kivoja eläinpalapelejä, joilla voi opetella samalla eläinten osia. Joissain näkyy myös eläimen luuranko palojen alla. Itse olen katsellut sillä silmällä tasapainovaakaa.

Alennuskoodi on onnellinen1 ja se on voimassa Minä itse -kaupassa 31.10 asti.

Voit vinkata alennuskoodista myös kavereillesi, jotka ovat montessorivälineistä kiinnostuneita.

Superhelppo linssikeitto

Kuukauden viimeisiä päiviä eletään. Vaikka tili näyttäisi tyhjää ennen palkkapäivää, ei kuitenkaan tarvitse syödä huonosti, sillä tämän linssikeiton ainekset maksavat vain noin kolme ja puoli euroa (jos mausteet löytyvät hyllystä jo valmiiksi). Ja tämä on TOSI hyvää!

Mausteinen linssikeitto

Annos yhdelle keskikokoiselle nälkäiselle perheelle

• 400g punaisia linssejä
• 500 g tomaattimurskaa
• vettä
• 1 sipuli
• 3 valkosipulinkynttä
• 2 cm pala inkivääriä
• 2 rkl voita
• 2 tl juustokuminaa
• 2 tl korianteria
• 1 tl paprikaa
• ruususuolaa maun mukaan
• 2 dl turkkilaista/ bulgarialaista/ kreikkalaista jugurttia – siis sellasta maustamatonta, paksua, rasvaista ja hyvää

Kuullota sipulisilppu voissa kattilan pohjalla. Lisää pieneksi pilkottu inkivääri ja valkosipuli, paista 30 sekuntia. Lisää muut mausteet paitsi suola, ja paista vielä 30 sekuntia. Lisää kattilaan tomaattimurska. Käytä tomaattimurskapurkkia veden mittaamiseen, lisää kattilaan kaksi purkillista vettä. Lisää 1 tl suolaa. Lisää huuhdellut linssit ja keitä miedolla tulella pakkauksen ohjeen mukainen aika (n. 10 min). Lisää lopuksi jugurtti ja kiehauta vielä. Lisää suolaa, jos tarpeen.

Tiesitkö muuten, että linsseissä on enemmän proteiinia kuin lihassa ja yhtä paljon kuitua kuin ruisleivässä?

Pottastressi

Jotenkin tässä potalle opettelussa liikutaan minun mielestä lapsen yksityisyydensuojen rajoilla. En ihan tiedä, onko minulla oikeutta kertoa julkisesti näin henkilökohtaisesta lapseeni liittyvästä asiasta. Siksi pidän tämän postauksen lyhyenä, mutta aihe tuntuu kuitenkin niin tärkeältä että haluan jakaa tämän kokemuksen.

Me lähdettiin kesällä aika rennosti ja luottavaisin mielin kokeilemaan pottaharjoittelua. Tai oikeastaan puskapissaamista – mökillä oli helppoa ottaa housut pois ja käskeä tunnin välein puun juurelle. Luulin, että Kirppu olisi ihan valmis luopumaan vaipasta, onhan hän jo 2,5-vuotias, tunnistaa tarpeensa ja on jo pitkään tiennyt, mitä varten se potta on olemassa. Luulin että pääsimmekin helpolla, sillä kokeilu lähti käyntiin tosi hyvin ja Kirppu osasi olla koko päivänkin ilman vaippaa, vahinkoja juuri sattumatta.

Sitten alkoi pottastressi. Kirppu oli jatkuvasti huolissaan siitä, onko hänellä vaippaa vai ei, ja alkoi tekemään niitä vahinkoja ihan tahallaan – myöhemmin tajusin että se oli siksi, että sai silloin vaipan päälleen. Minä huolestuneena vanhempana (kun kaverinkin lapsi oli ilman vaippaa jo 2-vuotiaana!) jatkoin silti kokeilua ja molemmat aloimme olla asiasta hermostuneita. Lopulta kävi lasta sääliksi ja päätin antaa olla jonkin aikaa. Harjoittelullehan tekee vain hallaa, jos sitä tarvitsee tehdä väkisin. Nyt oikeastaan olemme lopettaneet harjoittelun, ja Kirppu saa olla ilman vaippaa vain silloin kun itse sitä toivoo – noin kerran viikossa.

Minulla on kuitenkin ollut asiasta vähän huolestunut olo. Että eikö sen jo pitäisi. Kun muutkin jo. Onneksi päädyin sattumalta tekemään Vau.fi:n Onko lapsesi valmis potalle? -testin. Toisin kuin useimmissa testeissä, tässä testissä oli jotain järkeä. Nimittäin tervettä maalaisjärkeä. Joskun toivon että minullakin olisi sellaista enemmän, ettei minun tarvitsisi oppia sitä nettitestistä. Testissä muutaman helpon kysymyksen avulla voi määritellä, onko sinun lapsesi iästä riippumatta juuri nyt valmis aloittamaan kuivaksi opettelua. Kysymykset ovat sellaisia, kuin haluaako lapsesi itse mennä potalle ja puhuuko hän siitä, että haluaisi käyttää alushousuja. No, meillä puhutaan siitä että alushousuja ei haluta käyttää missään nimessä, vaikka niissä kuinka olisi Angry Birdsin kuva. Ehkä siitä voisi päätellä jotain. Tämä testi antoi minulle siis synninpäästön: Eri lapset ovat valmiita eri ikäisinä (jos eivät ole vauvasta asti vaipattomaksi opetettuja). Niinpä. Opetellaan sitten, kun Kirppu on valmis.

Sitä paitsi toisessa Vau.fi:n artikkelissa sanotaan, että liian varhain aloitetut pottatreenit voivat olla lapselle haitallisia, koska virtsarakko ei pääse rauhassa kehittymään. Tämä voi johtaa mm. yökasteluun ja virtsatietulehduksiin. Asiasta on tosi monenlaisia mielipiteitä, mutta kiva että mielipiteiden ja tutkimustulosten valintatalosta löytyi yksi meillekin sopiva. 😉